Tuikku taivaltaa: Hawaii

Nyt oon kotiutunu tuuliselta, mutta lämpimältä Hawaiilta. Reissu alko siis perjantaina varhain aamulla. Mun nimi on ollu aika suuri ongelma monille täällä, koska se on niin vaikee sanoa. No, taas se nähtiin, että äiti ei ajatellu kovin pitkälle, kun mulle tämän nimen anto nimittäi meinas meidän Hawaiin matka loppua aika lyhyeen kun minun nimi oli kirjotettu väärin sinne koneelle. (Äitin syy tämäkin) Niillä meni ainaki puol tuntia, että saivat vaihdettua sen nimen oiken. Ja sit eiku juoksujalkaa VIIMESELLE MAHOLLISELLE PORTILLE! Lapset huutaa ja parkuu, kun joutuvat olemaan paikoillaan niin pitkään ja sit ku yhtäkkiä tulee kauhee hoppu ja äänensävy muuttuu niin vähemmästäki siinä säikähtää. Oltiin ihan viimetipassa portilla, mutta mikä parasta päästiin koneeseen.

Perillä vuokrattiin kaks autoo. Matka lentokentältä hotellille oli puolisen tuntia. Vastaanotto hotellilla oli loistava. Heti näki, että tämä ei oo mikkää yhen tähen paikka. Kun ajettiin hotellin pihaan, kolme miestä tulee aukasee meille ovet ja toivottaa tervetulleeks. Meidän ei tarvinnu muusta huolehtia kun itestä, sillä laukut kannettiin meille perästä ja auto ajettiin parkkiin meidän puolesta. Sit semmonen nainen laitto meille semmoset Hawaii kaulanauhat ja opasti huoneeseen. Lapset oli otettu hyvin huomioon, kun ne sai heti tullessa valita itelle pehmolelun ja sit huoneessa oli iso maalattu tervetulokyltti, jossa oli lasten nimet.

Pienimmän piti päästä päikkäreille ni lähin neljäveen kanssa uimaan. Altaalla meille tuotiin heti pyyhkeet, aurinkorasvaa ja vettä. Tuntu hetken siltä, että tämähän on oikee paratiisi. Niin se varmasti onkii, mutta lasten kanssa ei kaikesta kerkee nauttia kunnolla. Eka päivä meni vaan hengaillen ja paikkoihin tutustuen.

Seuraavina päivinä oltiin paljo viereisellä rannalla. Snorklattiin ja otettiin aurinkoa. Yhen päivän vietin yhen toisen au pairin kanssa, ku satuttiin törmäämään toisiin. Oli kyl kiva saada samanolosta seuraa. Sen tytön piti lähtee jo sunnuntaina ni harmi, ku ei keretty olla sit enempää. Paljo olin myös sisällä, kun pienin nukku päiväunia. Pari kertaa käytiin koko porukalla ulkona syömässä. Eka kerta oli katastrofi, kun neitineljävee oli nii väsy ja huus vaan kaikille. Mullekki lauko semmosia kommentteja, että vähä herkempi tyyppi ei ehkä jaksais. "Lähe pois ala jo mennä!" "Mä en halua sua tänne" "MENEEEEE!" Yritin pysyä pokkana ja sanoo, että nuin ei saa sanoo kellekkää, että se ei kuulu hyviin tapoihin. Onneks sen isä otti sen sit muualle rauhottuu. Nää kasvattaa lapsesa puhumalla, et ei ees huutamista. Nyt osaan arvostaa kunnon tukkapöllyä!

Reissuilla on aina kommelluksia ja hauskoja juttuja, niin myös tälläki reissulla. Yhtenä päivänä olin ensin neljäveen kanssa ja sit hm tuli huoneeseen ja sano, että tytöllä on paita väärinpäin. No se oli semmonen normi valkonen teepaita, jossa oli napit. Kaikki vois olettaa, että ne napit kuuluu etu eikä takapuolelle, mutta näköjää ei pidä olettaa mitään. Se äiti sit teki vaihon, et otti tytön rannalle ja jätti pienimmän pojan päikkäreille ja sano, et tulkaa sit ku poika herää. No mehän mentiin ja puin pojan. Illalla huoneessa hm sit totes, että "tuo on muuten yöpyku minkä oot pukenu pojalle, mutta se on ihan söpö" MISTÄ NÄISTÄ TIETÄÄ :D Oltiin sit rannalla yöpuku päällä, mut hauskaa oli. Ja saatiimpahan nauraa. On kyl onni, että osaa nauraa myös itelle. Hauska juttu oli myös se, että neljävee sano aina hissiä alligaattoriks koska elevator ja alligator on niin samankuulosia. Ekana päivänä en meinanu hoksata, et mitä se tarkottaa. Sit ehkä kaiken huippu oli kun oltiin takas san franciscossa matkalla lentokentältä kotiin, kun pienin oli väsyny ja yritin viihdyttää sitä. Tiesin, että se nauraa ku ihmiset röyhtäsee ni siinä sen enempää ajattelematta röyhtäsin sille pari kertaa aika äänekkäästi. Etupenkillä hm sanoo kymmenenveelle aika äkäsesti, että hei vähän käytöstapoja. Oltiin siis vieraan ihmisen kyydillä menossa. Mä ja se kymmenenvee katottiin toisia ja mä näytin sille sormella et nyt hiljaa. Naurettiin hulluna, mut en jääny kiinni, koska herrasmiehenä hän otti syyt niskoilleen. Naurettiin sille vielä seuraavana päivänäki. Vitsi mä oon välillä tyhmä :D

Ps. kuorin mandariinit aina samalla tavalla (kuva). Mun äiti on siitä pari kertaa sanonu, että onko sun pakko kuoria nuin, että näyttää järkyttävältä varsinki, ku joskus unohan kuoret pöydälle. No täälläki kuorin mandariinit omalla tyylillä ja ette arvaakkaan miten hyvä se tyyli on lasten mielestä. Ne syö ihan innoissaan kun kerron, että tämä eleffantti(tai mikä se nyt joidenki kaksmielisten mielestä onkaan) on vartavasten teille nämä mandariinit tehny. Joten aion jatkossaki kuoria mandariinit just silleen ku tykkään =D