Laskuvarjohyppääminen

Nyt päästään mun aika mieliaiheeseen ja varotan jo tässä vaiheessa, että juttua riittää! 

Oon luonteeltani melko hurjapää ja kaipaan adrenaliinia sillon tällön. Tykkään mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja haastaa itseäni, koska se fiilis, kun on suorittanu jonkun asian pienen ahdingon jälkeen, on loistava. No laskuvarjohyppääminen on tähän ku nyrkki silmään!

Matkalla Alavuden kerholle. Niilon
kaveri halus lentää, joten mentiin
kopterilla.

Sain mun au pair vuonna kuulla yheltä suomalaiselta au pair kaverilta, että Suomessa on mahollista hypätä laskuvarjolla ite, jos käy siihen vaadittavan kurssin. Hän oli hypännyt muutamia kymmeniä kertoja sillon Oulun kerholla ja näytti videoita ja innostuin välittömästi. Hän kerto myös, että näitä hyppykerhoja on ympäri Suomen, et mun pitäs löytää vaan lähin sit ku meen takas kotiin. Idea jäi sillon vaan ajatuksen tasolle, koska asuin jenkeissä tosiaan sen vuoden. 

Kun tulin takas Suomeen, idea hyppäämisestä oli mun päässä, mutta jotenki en vieny tätä asiaa eteenpäin juuri ollenkaan. Jotain hintoja olin selannut, mutta muuta en vielä sillon tehny asian eteen. No, sit 2019 elokuussa varattiin mun parhaan kaverin kanssa matka Ateenaan ja innostuin kattelemaan, oisko siellä mahollisuutta hypätä laskuvarjotandemi eli sellanen, että oon tandemmestarissa kiinni koko hypyn ajan ja hän periaatteessa vastaa kaikesta eikä mitään tarvii osata ite. Ateenan hinnat oli vähän Suomen hintoja halvempia niin päätin varata itelle sellasen kuvauksella. Vuokrattiin auto päiväks, ajettiin hyppykerholle (käytiin myös muualla kiertelee sinä päivänä) ja menin hyppää. 

Ateenassa tandemit puotetaan aika pikakoulutuksella. Muistan vaan, että käytiin vähän kattomassa lentokonetta ja sitä, miten siitä lähetään ja ainut asia, mikä piti muistaa oli "banana position". Sitä se tandemmesu(mestari) hoki kokoajan, että sen kun muistaa niin kaikki on hyvin. Nyt tandemtoimintaa Kuopion kerholla kattoneena voin todeta, että Suomessa (yllätys yllätys) tandemhypyt on hieman enemmän säädeltyjä, mutta myös paremmin ohjeistettuja ja ehkä tarkemmin suunniteltuja. Vissiin ne pitäs olla joka paikassa samalla kaavalla, mutta ero on silti suuri.

Alavuden hyppykone. Ateenan kone oli vähän
isompi muistaakseni. Siellä istuttiin penkillä, kun
tässä kaikki paitsi lentäjä istuu lattialla. 

Ateenan tandemi meni hyvin. En pyörtyny ja hauskaa oli! En kerenny sen mesun kanssa jäädä juttelee, kun sille jo tuotiin uus reppu selkään ja toinen oppilas odotti vuoroaan minun jälkeen. Otin tosiaan kuvauksen tähän kylkeen eli yks normi hyppääjä hyppäs samaan aikaan meidän kanssa ja kuvas koko vapaapudotuksen (1min) mulle. Harmitti, kun se mesu oli sanonu mulle, että saan vapauttaa kädet sitten, ku hän taputtaa mun olkapäitä. Videolla näkyy, miten hän taputtaa mun rintakehää ja lopulta vetää mun kädet väkisin vapaaks, kun en tajua vapauttaa niitä. Luulin siis, että se varmistelee niitä valjaita tai muuta siitä rinnan kohalta, mutta se olikin se merkki. Olkapää on eri asia kun rinta, luulis miehen sen tietävän!

Seuraavana keväänä tutustuin sit yhteen kaveriin, joka oli just käyny jenkeissä suorittamassa itelle kelpparin eli sellasen kelpoisuuden, että saa hypätä täysin itsenäisesti ilman minkäänlaista mesua. Hän vinkkas mulle, että huhtikuussa alkais Kuopiossa tällanen hyppykurssi, mihin voisin osallistua. Ei menny kauaa, kun sain mun serkkutytön houkuteltua mukaan ja varattiin kurssi. Se siirty tosin kesäkuulle koronan takia, mutta järjestyi lopulta. 

Kurssin hinta on Kuopiossa pikkusen vajaa 400€. Siihen kuuluu viikonlopun koulutus, laskuvarjohyppääjän opas, hyppypäiväkirja, Suomen Ilmailuliiton jäsenmaksu, Kuopion laskuvarjourheilijoiden jäsenmaksu, ensimmäinen hyppy ja 31. hyppy (eli ns viimenen hyppy oppilaana). Kurssi kesti aamusta iltaan pe-la ja sunnuntaina päästiin hyppäämään ekat hypyt. Opeteltiin paljon asiaa tiiviiseen aikatauluun. Pääsääntösesti kurssilla opetellaan poikkeustilanteita ja sitä, miten niissä toimitaan: mitä teet jos varjo ei aukea, mitä teet, jos jäät jostain narusta roikkumaan koneeseen, mitä teet, jos joudut laskeutumaaan muualle kun laskeutumisalueelle, hätähyppy, hätälasku ymym. näitä vois luetella loputtomiin. Toisin sanoen kurssi valmistaa sinut huolellisesti selviytymään tilanteesta kun tilanteesta, mutta kun alusta pitäen tekee kaiken huolella ja noudattaa ohjeita, näihin tilanteisiin ei edes päädytä. 

Alavuden jäsenmaksu vaan 60€
ja vuoden voimassa.
Ei paha!

Saatiin omat laskuvarjohyppääjän oppaat (http://laskuvarjotoimikunta.ilmailuliitto.fi/wp-content/uploads/sites/7/2021/04/laskuvarjohyppaajan_opas_2021_nettiversio.pdf), joita piti opiskella ja tehdä lopuks kirjallinen koe. Lisäks tehtiin valjaissa roikkuen varavarjon käyttö -koe ja kaatumisnäyte mesun kanssa.  Teoriaa ja käytännön harjotuksia oli yllättävän paljon. Koska asia oli mielenkiintosta ja tärkeetä, aika kulu tosi nopeesti ja sunnuntai tuli äkkiä. 

Kaatumisnäyte annettu. Tää on aina 
vuoden voimassa, joten piti uusia nyt
täällä Alavudella.

Ja läpikin meni vielä.

Päästiin toiveesta serkun kanssa samalle pokalle eli samaan koneeseen hyppäämään. Meidän kanssa tuli myös Heikki 55v, joka oli ensimmäisenä hyppyvuorossa. Painotettiin Heikille aika selkeesti, että alas tullaan varjolla eikä lentokoneella, koska jos ensimmäinen ei uskallakaan hypätä, loput lentokoneessa olijat tulee myös alas koneella. Tällasessa tilanteessa jännitys ois varmaan kasvanu äärirajoille. Onneks Heikki hyppäs, mutta häntä ei kyllä sen koomin ole näkyny.

Hypyt meni hyvin ja laskeutumiset myös. Hyppäsin samana päivänä myös toisen hypyn. Toisella kerralla ei jännittäny läheskään yhtä paljoa ja osasin jopa nauttia kokemuksesta. Paras hetki koko touhussa on tähän mennessä ollu se, kun varjo aukee ja voit vaan nautiskella maisemista. Vielä en oo päässy pidemmille vapaapudotuksille, mutta eiköhän sen aika koita vielä. 

Pikkusen vapautunu fiilis, ku hyppäsin
pitkästä aikaa, eri kerholla, eri uloshyppytyylillä
ja eri koneesta.

Olen edelleen vielä hyppyoppilas. Oon pl-kurssilainen eli ensimmäiset kuus hyväksyttyä hyppyä hypätään pakkolaukasulla, jonka jälkeen vapaapudotusaikaa aletaan pikkuhiljaa lisätä. Pl-hypyissä hihna on kiinni koneessa ja se repäsee varjon auki automaattisesti eli mun ei tarvi huolehtia ekoilla hypyillä avaamisesta ite. Oppilas tarvii 31 hyväksyttyä hyppyä tullakseen kelppariks. Mulla niitä on tällä hetkellä 7, kun hyppyjä kokonaisuudessaan taitaa olla jo 20. Mun ongelma on ollu, että oon pitäny hyppyjen välissä niin pitkiä taukoja, että oon joutunu aina tekemään totutteluhypyn ennen, ku voin edetä mun hyppyuralla. Myös aika monta hyppyä on asennon puolesta menny pieleen eikä mesu oo päästäny läpi. Lisäks nyt Tuurissa ollessa tulin Alavuden kerholle hyppäämään, jossa on ihan erilainen uloshyppytyyli, joten jouduin alottamaan koko setin melkein alusta (tosin hieman nopeutetusti). Nyt oon sekä Alavudella, että Kuopiossa samassa suorituksessa menossa. 

Uuden uloshyppytyylin harjoittelua simulaattorissa.

Ekat kolme hyppyä mennään radion kanssa eli joku massa oleva kertoo, miten ohjailet varjoa ja missä vaiheessa teet loppuvedon(jarrutuksen) ennen maata. Radioo en oo enää tarvinnu ollenkaan täällä Alavudella. Seuraavat kolme, jos ekat kolme on hyväksytty, kokeillaan harjoitusvetoa eli mesu haluaa nähdä osaisitko avata varjon ite ja pysyykö asento hyvänä. Kun nämä on saatu menemään hyvin, pääset ite avaamaan varjon. Sit 5,10 ja 15 sekuntia vapaapudotusta. Lisäks näiden 31 hypyn aikana harjotellaan erilaisia uloshyppyjä esim sukeltaen ja vapaapudotuksessa erilaisia temppuja. Näihin en oo vielä siis päässy, mutta tavote ois tänä kesänä. 

Mesu on mukana hypyillä antamassa ohjeet koneessa ja kuvaamassa suorituksia. Hypyn jälkeen suoritukset katotaan yhessä, et meneekö läpi ja mitä vois tehä toisin. Mesu kirjottaa sit oppilaan hyppypäiväkirjaan omat kommentit ja sen, meneekö suoritus läpi vai ei. Näin seuraava mahdollisesti eri mesu tietää, missä mennään. Hyppypäiväkirja tulee olla aina mukana, että pääsee hyppäämään. Se kulkeekin sopivasti Riemun takakontissa hyppyhanskojen ja -lasien kanssa. 

Hypyn jälkeen pitää aina pakata varjo. 
Oppilaat saa pakata ite, mutta tietyissä
vaiheissa pitää kutsua aina kelppari
tarkistamaan tilanne. Oon vielä aika hidas, 
mutta joka pakkauksella tapahtuu kehitystä.

Alavuden uus pakkaushalli.

Mitä sit tarviin, jotta voin hypätä? Perusterveys tulee olla hyvä ja paikat fyysisesti kunnossa. Kamoihin liittyen oppilaalla tulee olla jo mainitut hyppyhanskat ja hyppylasit, jotka mulla on jo omana. Kerhon jäsenmaksun maksaneena oppilaat saa kerholta lainaan korkeusmittarin, haalarin, kypärän ja tietysti repun eli varjon. Kengät pitää olla tietynlaiset esim perus lenkkarit käy. Kengissä ei saa olla sellasia ulokkeita, mihin punokset vois jäädä kiinni. Kuopion kerholla saan lainaan (vaan oppilaat tarvii) myös pelastusliivit, koska meidän kenttä on lähestulkoon kokonaan järvien ympäröimä. 

Sain suostuteltua Niilon mun kaa laulamaan
lauantai-iltana, kun käytiin paikallisessa.
Ekan Alavuden hypyn vapautuneen fiiliksen jälkeen
karaoke ei jännittäny YHTÄÄN. 

Voisin jatkaa selittämistä vielä monen kappaleen edestä, mutta ehkä jätän matskua myös myöhempiä postauksia varten. Moni on kysynyt kysymyksen: "Entä, jos varjo ei aukea?" niin ehkä se vois olla seuraavan laskuvarjoaiheisen postauksen otsikko. Seuraavaks mahdollisesti viikonlopun juhlista, joiden teemana ranch! 

Terkuin Tuikku