Odottaminen...

...ei oo mun juttu ollenkaan. Oon ollu ihan pienestä asti kaikki pitää saada heti -tyyppiä, joten tämä perheiden odottelu ei oo yhtään kivaa. Vieläpä kun kaikki kyselee, että milloin lähen ja minne ja joka kerta se sama tarina kerrottavana: mulle ei oo löytyny perhettä, lähtö ajankohta ja kaupunki minne menen, on kokonaan siitä kiinni, mikä perhe mut haluaa ja minkä myös minä hyväksyn. Tottakai muiden on vaikee tajuta tätä hakuprosessia ja sen vaiheita, mutta silti välillä alkaa jo itelläki tuntua, että löytyykö sitä perhettä ollenkaan ja sitten semmonen epävarmuus iskee päälle. Oon kyllä hyvin opetellu kuitenki selättämään sen ajattelemalla jotain muuta tai joskus päin vastoin ajattelemalla yli tämän hakuajan siellä oloa ja lapsia mitä tulisin hoitaa. 

      Se tunne kun avaat sähköpostin ja lataat saapuneita viestejä ja sinne ei oo tullu yhtään uutta. Tai vielä pahempi kun inboxiin kilahtaa viesti ja sadasosan kerkeet miettiä et jokohan joku haluais minut ja sitten viesti onkii joku Suomalaisen Kirjakaupan tarjousviesti. 

      Monella on menny pidempäänki saada edes ensimmäinen kiinnostunut perhe niin mulla on ihan hyvä tilanne, kun jotakin "toivoa" on kokoajan olemassa. Ja toisaalta ihan kiva nyt vaan lomailla, kun työt loppu nyt lauantaina. Saa viettää aikaa kavereitten kanssa ja tehä just sitä mitä huvittaa..

..esimerkiks poimia lakkoja!

Terkuin Tuikku