Lapset

Nyt muutaman viikon aikana oon päässy tutustuu lapsiin nopeesti varsinki, ku käytiin Hawaiilla ja siellä oltiin niin tiiviisti yhessä. Jokainen lapsi on erilainen, mutta alan pärjätä kaikkien kanssa jo melko hyvin. Pienimmän kanssa on ongelmia vaan sillon ku vanhemmat on kotona, koska sillon se vielä jostain syystä vierastaa minua. Muut lapset tykkää minusta ja sen huomaa =) Jotta saisitte jonkulaisen käsityksen millasia lapsia hoidan, kerron vähä niiden luonteista ja toiminnasta.

Ykkönen (maaliskuussa 2v) 

Hauska pikku poika sillon ku ollaan kahestaan. Oppii joka päivä uuden sanan. Sanoo minua nannaksi. Lempisana "ei" eli "no". Jos hänelle antaa jotain esim ruokaa tai kynän, pitää muistaa laittaa molempiin käsiin jotain, muuten ei ole tyytyväinen. Nauraa paljo hassuille äänille. Tykkää juosta ja tehdä jotain ihme ääntä samaan aikaan. Helppo laittaa nukkumaan. Lempijuoma maito. Muro=rara. Tietää millon kakka on vaipassa ja räkättää sille. Ikävöi äitiä paljon ku ollaan toisessa huoneessa, mutta jos äiti on poissa talosta, ei ikävöi yhtään. Osaa jo kahtoo mun rajat, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Tutkailee asioita mm. tänään mun selkä oli hänestä tosi mielenkiintonen. Hänelle ei saa sanoo heippa, muuten tulee itku, pitää salaa liueta paikalta. Lempiohjelma telkkarista Kaapo "oon nelivuotias, oppimaan innokas..." Osaa nousta ja lasketua sohvalta, mutta pitää vahtia, koska ei oo vielä niin tarkka touhuissaan. Tykkää pelata sallasta leikkiä, että mä kyselen missä mikäkin ja se kertoo, esim missä auto, missä nenä yms. Ulkona ollessa ensimmäisenä on pakko löytää kivi molempiin käsiin. 

Kakkonen (huhtikuussa 4v)

Ihana neiti sillon kun ei ole väsyny. Tykkää määrätä myös muiden tekemiset. Huutaa, jos joku ei mene niinku tykkää, mutta joskus puhumalla tajuaa onneks olla hiljaa ja antaa asian olla. Osaa jo pelata muistipeliä, mutta saattaa silti nostaa kolme korttia samalla vuorolla. Kutsuu minua nimellä Tuiiide, pitkä ii ja r muuttuu deeksi. Ihanat ruskeet nappisilmät. Antaa yleensä halin ennen nukkumaanmenoa. Menee päikkäreille pelkällä käskyllä. Lempijuoma maito. Kertoo aina, että hän osaa ite pyyhkiä pyllyn vessassa, mutta lopulta pyytää (onneks) apua. Kun on väsyny, ikävöi äitiä ja isiä vaan, jos pikkuvelikin ikävöi. Väsyneenä sanoinkuvaamattoman hirvee riiviö. Tykkää avata muidenki joululahjat. Mielipuuhaa tarrojen liimailu, askartelu ja keittiössä auttaminen. Lempiohjelma myös Kaapo. Tykkää, että selästä rapsutetaan. Pitää aina kysyä, että voinko auttaa tai että tarvitseeko apua, jos ei muista, niin tulee huuto. Ymmärtää, että minun huoneeseen ei saa tulla ilman lupaa. Varsinki tämä osaa testata ne mun rajat. Sillon tällön avulias pikkuveljesä kanssa, mutta joskus se toinen ääripää. Oppii nopeesti uusia asioita. 

Kolmonen (10v) 

Ihanan reipas poika. Ensimmäisenä päivänä tuli itse minun ovelle koputtamaan ja esittäytymään. Kiusaa välillä pikkusiskoa. Tykkää urheilusta ja lautapeleistä. Ei tykkää hävitä, joko huijjaa tai muuttaa sääntöjä. Pelaa koripalloa ja jalkapalloa. Ei arkaile halata, jos lähtee esim isänsä luo muutamaksi päiväksi. Tosi huomaavainen, kysyy aina, että onko mulla nälkä ja kertoo, että saan ottaa mitä haluan. Kaunis lauluääni. Kyselee paljon Suomesta ja on aidosti kiinnostunu minun asioista. Menee joka ke ja to isänsä luo ja joka toisen viikonlopun viettää äidillä ja joka toisen isällä. Selittää paljon asioita tosi nopeesti. Tajuaa heti, jos en ymmärrä ja selittää toisella tavalla. Sanoo minua myös Tuiiideksi. Puhuu sujuvaa ranskaa. Vilkas ja sosiaalinen. 

Nelonen (13v)

Teini-ikäinen tyttö, kiltti semmonen. Tosi puhelias. Auttaa minua pienempien lasten kanssa. Pärjää hyvin keskenään kolmosen kanssa. Menee myös isänsä luo samanlailla kun kolmonen. Puhuu myös sujuvaa ranskaa. Ratsastaa kuulema tosi hyvin. Tykkää hevosleluista ja kirjoista. Äärettömän sotkunen huone. Ymmärtää minua hyvin, vaikka puhun välillä hassusti. Saa jo valvoa miten haluaa, mutta menee silti aina oikeella aikaa nukkumaan. Käy ranskankielistä koulua. Tykkää paljon lukemisesta. 

Ps. lasten lempinimet on tästä lähin ykkönen-nelonen. Numerot ei viittaa mitenkään tärkeysjärjestykseen. Ja jos joku ihmettelee aina, mikä on hm tai hd niin hm=hostäiti ja hd=hostisä. Huomattavasti helpompi kirjottaa, kun kaikilla on lempinimet tai lyhenteet. 

Terkuin Tuikku

ROSS, dress for less

Koska olin kuullu, ertä täältä tullaan aina vähintään kolmen ison laukun kanssa pois, pakkasin Suomessa mahdollisimman vähä laukkuun. Pakkasin vaan sellasia juttuja, joita oisin valmis hädänhetkellä(kun kaikki laukut on täysiä) jättämään tänne. Mulla ei siis ollu alkupäivinä mitään mitä tarvisin, joten se entinen au pair vei mut heti ekoina päivinä kauppaan nimeltä Ross. Hän kerto, et sieltä saa kaikki mitä tarvii ja sen kyllä huomasin. Se ei oo mikään hienojen ihmisten kauppa, mutta mulle ei tarviikkaan olla. Siellä on kaikki niin halpaa, että tulee ihan sokeeks välillä ja ottaa koriin kaikkee ihan turhaa. Ekalla kerralla mulla meni sinne noin 150€ ja toisella noin 120€. Kolmatta kertaa en oo uskaltanu käydä, kun ootan ja mietin, että mitä oikeesti tarviin ja yritän sit uudestaan vähä pienemmällä budjetilla. Kalliiks tulee, jos joka kerta rahaa menee toistasataa.

Tähän mennessä oon ostellu tällasia juttuja:

Rakastuin tähän sänkypeittoon heti. Onneks hm makso sen mulle takas.

KELTANEN MATKALAUKKU! Pakko oli saada Hawaiille tämä. Sitäpaitsi laukku millä tulin ois ollu liian iso niin lyhyelle reissulle.

Mulla ei ollu ollenkaa käsilaukkua täällä ja ekoina päivinä tungin kaiken taskuihin, joten pakko oli ostaa joku!

En kommentoi. Turhuus 10000+

 

Halpa ja nätin värinen treenipaita. Yritän käydä lenkillä täällä, joten ihan järkevä ostos. 

Kynsilakkoja ja aurinkolasit oli pakko saada. Noin 6€ oli noi 7 lakkaa (y)

Näiden lisäks oon ostanu hajuvettä, suklaata, vyön, villapaitoja, pinnejä, normipaidan, legginssit, kollarit, flip flopit, normi kengät, urheiluvaatteita ja  vaikka mitä muita arkijuttuja. 

Terkuin Tuikku 

Hawaii

Nyt oon kotiutunu tuuliselta, mutta lämpimältä Hawaiilta. Reissu alko siis perjantaina varhain aamulla. Mun nimi on ollu aika suuri ongelma monille täällä, koska se on niin vaikee sanoa. No, taas se nähtiin, että äiti ei ajatellu kovin pitkälle, kun mulle tämän nimen anto nimittäi meinas meidän Hawaiin matka loppua aika lyhyeen kun minun nimi oli kirjotettu väärin sinne koneelle. (Äitin syy tämäkin) Niillä meni ainaki puol tuntia, että saivat vaihdettua sen nimen oiken. Ja sit eiku juoksujalkaa VIIMESELLE MAHOLLISELLE PORTILLE! Lapset huutaa ja parkuu, kun joutuvat olemaan paikoillaan niin pitkään ja sit ku yhtäkkiä tulee kauhee hoppu ja äänensävy muuttuu niin vähemmästäki siinä säikähtää. Oltiin ihan viimetipassa portilla, mutta mikä parasta päästiin koneeseen. 

Perillä vuokrattiin kaks autoo. Matka lentokentältä hotellille oli puolisen tuntia. Vastaanotto hotellilla oli loistava. Heti näki, että tämä ei oo mikkää yhen tähen paikka. Kun ajettiin hotellin pihaan, kolme miestä tulee aukasee meille ovet ja toivottaa tervetulleeks. Meidän ei tarvinnu muusta huolehtia kun itestä, sillä laukut kannettiin meille perästä ja auto ajettiin parkkiin meidän puolesta. Sit semmonen nainen laitto meille semmoset Hawaii kaulanauhat ja opasti huoneeseen. Lapset oli otettu hyvin huomioon, kun ne sai heti tullessa valita itelle pehmolelun ja sit huoneessa oli iso maalattu tervetulokyltti, jossa oli lasten nimet. 

Pienimmän piti päästä päikkäreille ni lähin neljäveen kanssa uimaan. Altaalla meille tuotiin heti pyyhkeet, aurinkorasvaa ja vettä. Tuntu hetken siltä, että tämähän on oikee paratiisi. Niin se varmasti onkii, mutta lasten kanssa ei kaikesta kerkee nauttia kunnolla. Eka päivä meni vaan hengaillen ja paikkoihin tutustuen.

Seuraavina päivinä oltiin paljo viereisellä rannalla. Snorklattiin ja otettiin aurinkoa. Yhen päivän vietin yhen toisen au pairin kanssa, ku satuttiin törmäämään toisiin. Oli kyl kiva saada samanolosta seuraa. Sen tytön piti lähtee jo sunnuntaina ni harmi, ku ei keretty olla sit enempää. Paljo olin myös sisällä, kun pienin nukku päiväunia. Pari kertaa käytiin koko porukalla ulkona syömässä. Eka kerta oli katastrofi, kun neitineljävee oli nii väsy ja huus vaan kaikille. Mullekki lauko semmosia kommentteja, että vähä herkempi tyyppi ei ehkä jaksais. "Lähe pois ala jo mennä!" "Mä en halua sua tänne" "MENEEEEE!" Yritin pysyä pokkana ja sanoo, että nuin ei saa sanoo kellekkää, että se ei kuulu hyviin tapoihin. Onneks sen isä otti sen sit muualle rauhottuu. Nää kasvattaa lapsesa puhumalla, et ei ees huutamista. Nyt osaan arvostaa kunnon tukkapöllyä!

Reissuilla on aina kommelluksia ja hauskoja juttuja, niin myös tälläki reissulla. Yhtenä päivänä olin ensin neljäveen kanssa ja sit hm tuli huoneeseen ja sano, että tytöllä on paita väärinpäin. No se oli semmonen normi valkonen teepaita, jossa oli napit. Kaikki vois olettaa, että ne napit kuuluu etu eikä takapuolelle, mutta näköjää ei pidä olettaa mitään. Se äiti sit teki vaihon, et otti tytön rannalle ja jätti pienimmän pojan päikkäreille ja sano, et tulkaa sit ku poika herää. No mehän mentiin ja puin pojan. Illalla huoneessa hm sit totes, että "tuo on muuten yöpyku minkä oot pukenu pojalle, mutta se on ihan söpö" MISTÄ NÄISTÄ TIETÄÄ :D Oltiin sit rannalla yöpuku päällä, mut hauskaa oli. Ja saatiimpahan nauraa. On kyl onni, että osaa nauraa myös itelle. Hauska juttu oli myös se, että neljävee sano aina hissiä alligaattoriks koska elevator ja alligator on niin samankuulosia. Ekana päivänä en meinanu hoksata, et mitä se tarkottaa. Sit ehkä kaiken huippu oli kun oltiin takas san franciscossa matkalla lentokentältä kotiin, kun pienin oli väsyny ja yritin viihdyttää sitä. Tiesin, että se nauraa ku ihmiset röyhtäsee ni siinä sen enempää ajattelematta röyhtäsin sille pari kertaa aika äänekkäästi. Etupenkillä hm sanoo kymmenenveelle aika äkäsesti, että hei vähän käytöstapoja. Oltiin siis vieraan ihmisen kyydillä menossa. Mä ja se kymmenenvee katottiin toisia ja mä näytin sille sormella et nyt hiljaa. Naurettiin hulluna, mut en jääny kiinni, koska herrasmiehenä hän otti syyt niskoilleen. Naurettiin sille vielä seuraavana päivänäki. Vitsi mä oon välillä tyhmä :D

Ps. kuorin mandariinit aina samalla tavalla (kuva). Mun äiti on siitä pari kertaa sanonu, että onko sun pakko kuoria nuin, että näyttää järkyttävältä varsinki, ku joskus unohan kuoret pöydälle. No täälläki kuorin mandariinit omalla tyylillä ja ette arvaakkaan miten hyvä se tyyli on lasten mielestä. Ne syö ihan innoissaan kun kerron, että tämä eleffantti(tai mikä se nyt joidenki kaksmielisten mielestä onkaan) on vartavasten teille nämä mandariinit tehny. Joten aion jatkossaki kuoria mandariinit just silleen ku tykkään =D

Neljävee halus tyttöjen kuvan

 

Ihana työpäivä<3

Mun ja isoimman tytön huone

Iltauinnilla 

                                             

Makujäätä syömässä

Elefantti

Hotellin takapiha 

 

Tässä se toinen au pair, Manu 

Lähiran

Terkuin Tuikku

Huomista odotellessa

Tänään oli ensimmäinen kunnon työpäivä. Työt alko kahelta ni kerkesin hyvin käydä lenkillä aamulla. Vanhemmat on nyt jossain muistotilaisuudessa ja sanovat et tulisivat joskus kaheksan aikaan, mut oon varautunu jopa kymmeneen. Oon näitten päivien aikaan nimittäin huomannu, että niitten ajat on vähä lipsuvia. Ykskii päivä hm sano tulevasa kotiin 15.40, mutta ilmaantuiki siinä viiden maissa. Ei mua haittaa se ja ne tietää aina jos mulla on joku meno ni sit ne tulee ajallaan.
      Tuo mun hm on siis kotona suurimmaks osaks, et se ei käy ollenkaa töissä. Se on ihan kiva juttu, mut nyt jo oon huomannu, et ois helpompaa ku se ei ois aina tässä. Se on kyllä sanonu, et se ei ookkaan, mut näinä alkupäivinä ku harjottelen vasta talon tavoille se on ollu paljo kotona. Helpompaa ois siks yksin, ku tämä pienin poika aina itkee sen perään. Tänäänki ku alotin sillo kahelta, menin alakertaan leikkii sen kanssa ja sen äiti pääs suihkuun. Hirmu itkuthan siinä tuli. Ja aina ku se kuulee äidin tai isän äänen yläkerrassa, se alkaa itkeä. Se kuulema helpottaa vähä sit ku se pieni tottuu minuun enemmän, mut näin silti, et se oli sen entisenki au pairin kaa vähä samanlaista.
        Käytiin jossaki elämyspuistossa lasten ja hostmamin kaa noin kolmen aikaan. Ne haluaa, et opin kaikki paikat missä voin käydä sit ku oon yksin lasten kaa ni aika menee nopeemmin. Toi missä tänään käytiin oli kyl huikee just nuin pienille. Niillä on kausikortit kaikkiin tällasiin paikkoihin ni helppo sit vaa ottaa ja mennä.
       Jäin sit kokonaan yksin näiden kahen pienmmän kaa siinä viiden jälkeen. Onneks pienin ei huomannu kenenkää lähtöö niin kaikki meni hyvin. Niillä on tarkat rajat tv:n kahtomisessa mut nyt saatiin kattoo, ku oltiin tehty kaikkee muuta koko päivä. Se kävi mulle, koska ne on tosi rauhassa ku kahtoovat telkkaria, koska näkkeevät sitä niin vähä. Huomenna on aikanen herätys eikä ne nukkunu tänään päikkäreitä ni sain laittaa pienimmän nukkuu jo puol seiskalta. Se meni super hyvin. Ne on kokoajan sanonukki, et nää lapset on helppoja. Sen ku vaan vei sänkyyn ni sinne jäi tyytyväisenä nukkuu. Tää vanhempi tyttö on ehkä vielä helpompi, sille ku sanoo päivällä, et nyt päiväunille tai illalla, että nyt nukkuu ni tottelee heti ja kipsii ite yläkertaan. Ihan uskomatonta!
       Huomenna on siis aikanen herätys, koska lähteään sinne Hawaille. Ootan kyllä innolla, ku siellä pääsen tutustumaan kaikkiin ja varsinki näihin isompiin lapsiin kunnolla. Vaikee ku ne on isäsä luona aina ke ja to ja joka toinen viikonloppu ni nytkii oon nähny niitä vaan muutaman kerran. Oon jo pakannu kaiken ja herään siinä 6.15 viimestään. NIIN SIISTIÄ!!!


 Terkuin Tuikku

Uus perhe

Oon asunu mun uuden perheen kanssa nyt muutaman päivän. Saavuin siis perjantai iltapäivällä. Mua vastassa oli perheen isä, äiti ja nuorimmat lapset (melkein 4 ja melkein 2veet). Olin jutellu aikasemmin perheelle vaan Skypessä ja livenä niiden näkeminen oli tosi outoo. Ne oli paljo pidempiä ku olin arvellu. Hostäiti on mua vaan vähä lyhyempi ja hostisä paaaljon pidempi, eli en ookkaan huvittava näky tässä perheessä, kun luulin, että kaikki ois mua lyhyempiä.
    Ekana iltana rupsen tosi aikasi nukkumaan. Kerkesin vähä nähä taloa ja tutustua vähä lapsiin. Jo ekana iltana opin sen, että tää neitineljävee on tosi suorapuheinen, nimittäin ekana iltana hän ilmotti mulle, että mulla on iso maha<3 ja kertoi myös, ettei tykkää mun tuomasta lahjasta (angry birds pehmolelusta). Seuraavana päivänä se näytti kelpaavan. On siinä myös plussaa, kun puhuu nuin suoraan kun sit parin päivän päästä olin pukeutunu keltaseen neuleeseen ja tukka oli pannalla taaksepäin ni tää samanen tyttö sano niin suoraan ja miettimättä sen enempää, että "sä oot tosi kaunis". Huh, mulla on vielä mahiksia olla yhtä kiva au pair ku tää edellinen, joka muuten lähtee huomenna. Sit alotan vasta tutustumisen kunnolla, kun eivät kokoajan itke sen perään. Hirmu vaikee yrittää miellyttää, ku se entinen au pair on niin läheinen niille. Uskon, et tilanne on eri jo muutaman viikon päästä.
     Lauantaina käytiin ostaa mulle kaikki mitä tarviin tänne huoneeseen. Tää perhe on kyllä tosi reilu, eivät oo liian tarkkoja et mitä kenenki kuuluu ostaa. Eilen hommattiin mulle myös uus puhelinliittymä. Ainut mistä vois vähä mainita on se et täällä on aina pöydät täynnä tavaraa ja vähä sotkusta ja sit, et lapset saa helposti periks kaiken..se vaikeuttaa mun työskentelyä. Mut kun kuulee muiden au pairien tilanteita ni en kyllä valita mistään! Noi ottaa perheenjäseneks heti ja ovat kiinnostuneita mun tekemisistä. Saan myös majottaa kavereita tänne jos haluan, jotkut au pairit ei saa.
      Isommat lapset tuli vasta eilen, ku ne oli isäsä kanssa viikonlopun. Ne on huippuja!! Ihan parhaiten varmaan tuun pärjää sen 10v pojan kaa, ku tykätään nii paljo samoista jutuista. On sillä näköjää vaikutusta, et on kasvanu kolmen isoveljen kanssa, ku tykkää kaikesta sählystä, jalkapallosta ja koriksesta enemmän ku esim ratsastuksesta, mitä tämä 13v tyttö harrastaa.
      Tänään oon ekan kerran yksin pienimpien lasten kaa. Toivon, että sen pienimmän itkukohtaus menee nopeesti ohi. Se nimittäi itkee aina ku joku lähtee ovesta, täytyy varmaa yrittää mennä sellaseen paikkaan et se ei nää.
       Ajaminen täällä on tosi helppoo, koska on automaattiautot. Tajusin myös miten nää kadut menee ja osasin eilen ajaa ite kotiin yhestä kaupasta. Hirveesti on stop-merkkejä ja niitä kuulema vahditaan, et pysähtyykö ihmiset. Ei noi hostitkaan tee sellasta täyttä pysäytystä, koska niitä merkkejä on oikeesti melkei joka risteyksessä..

Käytiin eilen tuossa viereisellä rannalla. En voi käsittää, et asun täällä.

 Terkuin Tuikku

USA

Tähän mennessä oon nähny jo vaikka mitä. Täällä on moni juttu tosi erilainen ku suomessa:

Ihan ekana ruoka. Siis kuka laittaa vaaleen leivän päälle hilloa tai nutellaa? En minä ainakaa. Oon nii onnellinen ku vaihtoehtona on myös kinkkua ja juustoo, mut siivut on kauheen isoja. Yks kinkkusiivu on neljä kertaa saman kokonen ku suomessa ja juustosiivut samaten. Eli stereotypia siitä, että amerikassa kaikki on suurta on muuttunu todeksi! Myös maitopurkit on valtavia..ja autot ja talot ja mikä pahinta monet ihmiset! 

Vessanpönttö on erilainen. En tiiä onko joka paikassa mut niissä missä oon käyny, se on nii outo. Ekan kerran ku menin vessaan olin sillee voiei voiei tää pönttö on rikki, se tulvii. Mutta ei...kaikki pöntöt oli "rikki". 

Autot täällä on isoja ja suuria ja liikennekulttuuri on paljo, miten sen sanois, tahdikkaampi kun suomessa. Liikennevaloissa kiihytetään sataseen ja tehdään äkkijarrutus seuraaviin valoihin. Tiet on myös valtavia. Plussana on et täällä annetaan tietä jos esim haluaa vaihtaa kaistaa. Rekat täällä on semmosia nenärekkoja en tiiä parempaa termiä sille. Suomessa niillä ei oo nenää.

Ihmiset on tosi ystävällisiä täällä ja nauravaisia. Ei tunnu yhtään epämukavalta mennä kysyy neuvoa joltain, kun ne on heti silleen "minä autan minä autan" ja heittää läppää ja kyselee kuulumisia. Kyllä suomessaki autetaan, mut se on monesti vaan yks lause tai käden heilautus. Lentokentällä odotellessaki yks nainen kyseli kaikkee meiltä et mistä ollaan ja mitä tehhään täällä. Sit ku tuli puheeks jääkiekko ni yks vanhempi mies mun takaa tuli mun luo että "kuulinko oikein, että oot suomesta ja tiiät jääkiekosta?" Mä et joo, ja puhuttiin sit läpi suomalaiset pelaajat Granludista Selänteeseen. 

Täällä on paljo erivärisiä ihmisiä ja se on kiva, että ei syrjitä ihonvärin vuoks. 

Sit kaikki varmaan tietää sen jutun, että amerikassa kielletään laittamasta kissaa mikroon. Nyt ymmärrän senkii, nimittäi ea-kurssilla kerrottiin niin outoja juttuja ihmisten auttamisesta ja amerikan säännöistä ylipäätään. Koska täällä kaikki hoito on vakuutusten alla sun pitää kysyä loukkaantuneelta, et saako häntä auttaa ja siihen saa vastata ei. Ja jos oikein ymmärsin ambulanssiinkaan ei oo pakko mennä, koska siitä tulee lasku jälkeenpäin. Ja typerin ja yksinkertasin juttu oli että jos lapsi loukkaantuu niin  ensin pitäs kysyä vanhemmilta että saako lasta auttaa. SIIS MITÄ IHMETTÄ, tottakai mä autan kaikkia hädässä. Ja sitten vielä, jos oikein ymmärsin, jos autat jotakin jotenki huonosti/väärin voit joutua kuulusteluihin tai jopa vankilaan. Mut siinäki oli että, jos autat parhaiden kykyjesi mukaan, et joudu vankilaan. Kuka auttais muka huonoimpien kykyjen mukaan? Siis tää maa on niin yksinkertanen :D 

Koska ihmiset on niin sosiaalisia, joka paikassa on melusta. Alku on tällasta totuttelua, koska jos haluaa puhua jollekki ni pitää keskittyä tosi paljo. Melu ja vieras kieli päällekkäin ei oo mun juttu. 

Oon jo täällä perheessä ja alku on ollu kyllä täydellinen. Kerron siitä lisää ens viikolla!

Terkuin Tuikku

New York city

New York oli mahtava! Ei sitä osaa vaan kuvitella miten korkeita ne talot on, vaikka elokuvia sieltä on nähnykki. Kunnassa missä asun suomessa on korkein talo kaks tai kolme kerroksinen ja tuolla tuntu niin ihmeelliseltä ku talot oli sellasia pilvenpiirtäjiä. Meidän torstai päivä alko ensiapu kursseilla ja sit kahelta startattiin bussi kohti New York cityä. Ekaks oli ehkä mielenkiintosin kiertoajelu ikinä. Tiiätte miten normaalisti ne oppaat on silleen "ja vasemmalla näkyy lato missä paavali synty" ei kiinnosta. Tämä opas osas ottaa yleisön huomioon ja koska meidän keski-ikä oli joku 21 se tajus kertoo tästä päivästä esim julkkiksista ja elokuvista mitä missäki oli kuvattu. Ajettiin mm. Beyoncen, Nicki minajin, calvin kleinin ja harry potterin näyttelijän talon ohi. Sit nähtiin paikkoja missä on kuvattu esim. Sinkkuelämää ja GOSSIP GIRLIÄ!! (Ajettiin Chuckin hotellin ohi). Nähtiin myös vapauden patsas vähä kauempaa ja se oli tosi upee, ku aurinko oli just laskemassa ja siellä se vaa oli. Ajettiin myös time squaren ohi ja myöhemmi mentiin siitä myös jalan. Se on kyllä totta, et toi kaupunki ei ikinä nuku. Porukka vaan lisi, mitä myöhempi oli. Meille oli myös järjestetty sellanen top of the rock juttu, missä mentiin tosi korkeen talon katolle ja sieltä nähtiin Empire State Building ja oikeestaan koko New York. Sit oli aikaa kierrellä missä halus. Osattiin jopa oikeeseen aikaan takas bussille. Ihan huippu kokemus suosittelen kyllä kaikille varsinki sitä katolla käyntiä (paitsi jos pelkää hissejä) nimittäi se hissi kulki varmaa 100km/h :D 

Terkuin Tuikku
 

Training school

Tulin vaan kertomaan että hengissä ollaan! Matka oli kyllä ehkä uuduttavin kokemus ikinä, koska lentokentillä oli niin paljo oottelua..varsinki nykin päässä, kun piti odottaa kaikki muut au pairit samaan bussiin. Eka kokonainen päivä koululla ohi ja voin kertoo, että väsytti kun opiskelua oli 8-18.30. Huominen on varmaan vielä pahempi kun pitää olla skarppina 8-20, mutta sitten torstai on helpompi ku mennään päiväks nykiin :) Kello on täällä 20.06 ja Suomessa 03.06 joten pakko yrittää nukkua. Tässä vähän kuvia teidän (varsinki mummun tiiän että luet tämän ensimmäisenä) iloksi!

 

Terkuin Tuikku

Suuntana New York

Nyt se sitten tapahtuu. Istun lentokentällä ja ootan, että pääsen koneeseen. Lento menee nykiin Tukholman kautta ja kaiken kaikkiaan se kestää 11h. Halusin semmoset nopeet heipat, ettei mee vaan itkemiseks tää lähtö. Sit ku olin hetken yksin tuli semmonen mahtava olo, et nyt mä meen. Kohta tuliki sit se toinen au pair, joka lähtee samalle lennolle ja lähettii tekemään check iniä.
     Lähtöselvityksessä mun laukku oli 5kg liian painava joten jouduin ottaa sieltä vaatetta käsimatkatavaroihin. Yhen muovipussin vaatetta laitoin myös tämän toisen au pairin isän mukaan ja sanoin hakevani ne sit vuoden päästä :D huhhuh..vielä ois laukun tullaus Arlandan kentällä ja ei kumpikaa tiedetä miten se tapahtuu. Yks asia kerrallaan!
     Oli huippua ku kuulin viime viikolla, että pääsen heti 17.pv Hawaiille, ku se perhe menee sinne joululoman viettoon. Tuntu iha hullulta ku ne vielä kysy, että haluanko lähtee. Ku mun ei siis ois pakko lähtee niiden kanssa lomille, jos en haluais. Mut tottakai mä Lähen!!!
     Pahin jännitys on nyt ohi, kun sai hyvästeltyä kaikki tyypit. En tiiä, et millon saan seuraavan kerran nettiyhteyden, mutta VUODEN PÄÄSTÄ NÄHDÄÄN KAMUT :)

Tätä sit tyhjenneltiin siinä lähtötiskillä :D

Terkuin Tuikku

Laukku täyteen

Ajattelin, että rupeen pakkaamaan paria viikkoa ennen lähtöä, mutta osasin venyttää pelkkää laukun hakemista varastosta muutamalla päivällä. Sit vielä pari päivää meni siihen, että uskalsin laittaa ensimmäisen tavaran laukkuun. Totta, "uskalsin" on oikee sanavalinta, koska siinäki tuntu, että ylitän jonkun maagisen kynnyksen taas, että TÄÄ OIKEESTI TAPAHTUU tms. No, kun sit pääsin vauhtiin niin sain pakattua melkein kaiken, mitä tässä vaiheessa voi pakata.
      Ekana meni tuliaiset eli lasten angry birds pehmolelut (löysin, tai mun veli löys ne ihmeellisesti omasta lähimarketista) ja sit muut tuliaiset joista jo kerronki. Vaikka mulla on toi tosi iso matkalaukku englannin kielikurssiajoilta, niin silti tuntu, että tila ei tuu riittämään, koska ne pelkät tuliaiset vei jo aika paljo tilaa. Laitoin myös laukkuun mun anopin ostaman ihanan punasen poropaidan, se on ihan must juttu jouluks, koska siinä on se poro <3 Sit mun hm kehotti ottaa mua pari kuvaa mukaan läheisitä. Löysin mun joskus teetättämän kollaasin kaikista mun kavereista, joten se lähti kans matkaan. Sit vähä hassu juttu, minkä kans tarviin on fluoritabletit. Ne on niitä, mitä pienenä syötiin ku niitä sai ilmaseks hammaslääkäristä. Minä syön niitä edelleen! Toivon vaan, ettei ne missää tarkastuksessa ota niitä multa pois :D Laitoin myös ens vuoden kalenterin laukkuun, koska päätin opetella käyttämään jotain muutaki ku puhelimen kalenteria. Myös mun ei-niin-lempi-uikkarit päätin ottaa myös, koska oon ihan varma, että ostan sieltä uudet niin voin jättää vanhat sit sinne.
     Tänään kävin myös Gigantissa ostamassa adapterin, koska amerikassa pistorasiat on eri mallisia. Tajusin myös matkalla kotiin, että mun kannattaa ottaa Suomesta sellanen parin euron jatkojohto, jossa on kolme pistokepaikkaa, ettei tarvii kokoajan vaihella sitä adapteria laitteesta toiseen. Tuli tosi viisas olo, ku tajusin ite tuon! =D
     Mulla on nyt tosi hyvä fiilis, koska mun LCC eli local childcare consulant otti muhun yhteyttä ja sano, et meillä on 13.12, eli heti kahen päivän päästä ku menen, pikkujoulut San Franciscon tyttöjen kaa siellä LCC:n kotona. Mun pitää viedä sinne joku suomilahja, koska siellä on kuulema lahjojenvaihto. Eli vielä yks lahja ostettavana..sääntönä oli vaan, et jotain suomesta ja 10-15$ maksava. Päätin, et ostan sen marimekon pienimmän pyyhkeen unikkokuosilla, koska muumimukia ois hankala kulettaa. Tietty myös fazerin suklaalevy on ehoton. LCC sano myös, et mun lähellä asuu toinen suomalainen tyttö. Se ottiki heti yhteyttä muhun ja juteltiin paljo ja sain kysellä vaikka mitä. Huomattiin, että asutaan 10min kävelymatkan päässä toisista ja se käviki heti siellä "mun talon" luona ja otti mulle kuvan siitä talosta ja mun tulevasta autosta. Siistiä! Kuulema tosi kiva alue on se missä me asutaan.


Ostin pienimmille lapsille noi reunimmaiset Angry Birdsit ja sit se mun poropaita <3

Terkuin Tuikku

Matka au pairiks

Melkonen homma on tämä au pairiksi lähteminen. Mitä kaikkee on joutunutkaan tekemään sen eteen? Minäpä kerron.

Ensimmäinen iso askel on itse päätös, että NYT minä haluan lähteä au pairiksi. Sitten vaan miettimään minne, miten pitkäks aikaa ja mitä kautta. Mulle USA oli oikeestaan ainut vaihtoehto, koska siellä on helppo aksentti ja se on tarpeeks kaukana, ettei voi tulla kotiin millon vaan huvittaa.
    Toisena alkaa hakemuksen täyttäminen. Se on melko iso homma, koska kysymys on kuitenkin siitä, että joku vento vieras ottaa minut luokseen asumaan ja jättää omat lapsensa minun vastuulle. On siis ihan ymmärrettävää, että hakemusta ei ihan päivässä tai edes viikossa täytetäkkään. Mitä siihen hakemukseen sitten kuuluu? Tietty mun perustiedot ja semmoset, sit lastenhoitokokemukset täytyy muistaa aika tarkasti ja selittää, että mistä on ottanut vastuuta, minkä ikäsiä lapsia jne. Kahden ei-sukulaisen täytyy myös todistaa, että olen hoitanut heidän lapsiaan ja kertoa missä olen hyvä ja vähä mun luonteesta. Myös yhden ei-sukulaisen täytyy täyttää vielä erikseen mun luonnesuositus kaavake, tähän valitsin mun entisen valmentajan, koska se on tuntenu mut niin pitkään. Hakemukseen kuuluu myös perheestä kertominen. Siellä on esim semmonen kysymys, että millaiset välit sulla on perheeseen ja mitä se sulle merkitsee. Samassa yhteydessä kysytään myös, että miten koen pärjäävän vuoden poissa kotoa. Jos on poikaystävä, pitää myös selvittää se, että miten pärjään ilman sitä. Kirje isäntäperheelle on myös tärkee ja siihen on tarkat ohjeet, että mitä kannattaa kirjottaa. Kuvia tulee myös ladata hakemukseen varsinki semmosia missä oon lasten kanssa. Ajotaidot täytyy selvittää tarkasti ja että millo oon saanu ajokortin ja millasissa olosuhteissa oon ajanu. Yhessä kohassa saa kertoa, että onko valmis työskentelemään perheessä missä on eri uskonto, samaa sukupuolta olevat vanhemmat, eri rotu tai sinkku isä tai äiti. Ainut mihin laitoin ei oli se sinkku isä kohta, ei tuntunu luontevalta lähteä semmoseen perheeseen. Tupakointi kysytään myös, koska sitä ei sallita au paireilta. Jos polttais, pitäis olla kuukaus ilman röökiä, että sais lähteä. Ainii, myös haastattelu kuuluu käydä, että sut voidaan hyväksyä, mää kävin tän Turussa.
       Hakemukseen kuuluu myös Cultural Caren omille papereille täytetty lääkärintodistus. Sit semmonen hyväksymis paperi ja rikosrekisteriote pitää myös tilata ja lähettää nää kaikki postitse järjestölle. Rekisterin tulee olla täysin puhdas, että sut voidaan ottaa hakijaksi. Myös toisen asteen koulu tulee olla suoritettu ja siitä todistus lähetetään sähkösesti + kopio ajokortista. Video on myös plussaa perheen saannissa, mä tosin en sitä kerenny tehä, ku sain perheen niin noppeesti.
        Kun hakemuksen on saanu valmiiks sit vaan ootellaan, että järjestö hyväksyy sen sekä euroopan että amerikan päässä. Sen jälkeen vaan perheitä ehtimään. Perheet näkyy yks kerrallaan siellä profiilissa ja sen saa 24h jälkeen poistaa sieltä, jos siltä tuntuu. Mä juttelin Skypessä kolmen perheen kanssa ja neljännellä tärppäs, joten ihan hyvä tuuri kävi. Muutaman perheen ohitin pelkän profiilin perusteella. Kun perhe löyty, piti vastata muutamaan puheluun ja hyväksyä se perhe vielä suullisesti. Samassa sain neuvoja jatkoa varten eli miten hakea viisumia ja kansainvälistä ajokorttia. Sähköpostiin tuli myös neuvoja pakkaamisesta ja muusta ennen lähtöö tapahtuvasta.
        Viisumin haku oliki ihan oma juttusa. CC oli tehny sen alun onneks tosi helpoks. Ainut vaan et sen takia piti käydä n. 5min kestävässä haastattelussa Helsingissä. Sinne piti löytää miljoona eri lappua ja kaavaketta ja käydä vielä viisumikuvissa, koska passikuvat on väärän kokosia sinne. Mutta siitäkin paperisodasta selvittiin ja Helsingisn reissusta keppien kanssa (olin siis just loukannu ton jalan läksäreissä).
         Tämän kaiken lisäks on paljopaljo muuta mm erilaisten online inffojen käymistä ja kyselyiden täyttelyä, tuliaisten ostoa ja just läksäreiden järjestelyä ja stressaamista jopa suomen puhelinliittymästä ja tietty pakkaamisesta. Mä muuten ajattelin alottaa pakkaamisen ens viikolla. Mulla on onneks yks suomikamu joka lähtee samana päivänä ni sen kanssa viestitellään et mitä pakataan ja muutenki tsempataan toisia :)

Terkuin Tuikku

Läksärit

Olin suunnitellu mun läksärit jo ennen ku perhettäkään oli löytyny, koska paikka missä ne halusin viettää ei ollu joka viikonloppu käytettävissä. Se kuitenkin sattu hyvästi, koska juhlat oli 7.11 ja perheen löytymisen jälkeen varmistu, että lähtö olis sitten 7.12, joten siihen jäis kivasti tää kuukaus tehä ihan vaan mitä huvittaa.

     Läksäreihin en päättäny mitään teemaa, mutta jälkikäteen tajusin, että se teemahan oli minä ite. Suunnittelin koko illan aika huolella, että keretään tehä kaikkee, mistä minä tykkään. Ja koska vieraita oli yhteensä 14, suunnittelu tuli kyllä tarpeeseen. 

     Ekana ohjelmassa oli paljuntäyttökisa. Olin siis vuokrannu paljun sinne ja mun onneks pari mun veljistä makso sen mulle ennakko synttärilahjaks. Homma toimi niin, että jakauduttiin kahteen eri joukkueeseen ja molemmilla oli 10L ämpärit. Tehtiin jono rannasta paljulle ja kumpi joukkue ekana sai 50 sankollista vettä paljuun oli voittaja. Hauskuutena oli, että joka kymmenennen ämpärin jälkeen joukkueen piti juoda kimpassa yks olut. Otin sen tähän tehtävään siks ku moni kavereista oli semmosia, jotka ei tykänny oluesta (minä mukaan luettuna). 

      Toinen juttu oli pelkästään tytöille. Siinä mun kaverit pääs kokeilemaan ammuntaa. Moni ilmotti jo etukäteen, että jännittää ja ettei ole koskaan kokeillu. Se meni kuitenki hyvin ja siitä jai varmasti mukava muisto, kun pääs tekemään ihan jotain uutta. 

      Kolmantena ohjelmassa oli frisbeegolf. Koska meitä oli niin paljon, päätin, että pelataan pareittain. Siinäkin saatiin hauskoja tilanteita ku veljen tyttöystävä heitti kiekkoa taaksepäin ja muillakin näytti olevan ihan omanlaisia tyylejä. Tämäkin suju aika ongelmitta, vaikka olin alussa varma, että ainakin yhelle tulee kiekko päähän. 

     Heittelyn jälkeen tultiin sisälle ja ennen ruokaa oli sopiva aika pitää mun tietovisa. Kysymysten aiheena olin siis minä. Suurin osa porukasta tunsi mut ihan pienestä asti niin oli sit kiva vertailla tuloksia. Voittaja oli kuitenki siitä porukasta mut vähiten aikaa tuntenu eli mun poikaystävä pistein 22/30. Toisena tais olla mun isä 20/30. Osa kysymyksistä oli tosi vaikeita, joten oli ihan ymmärrettäviä huonommatkin tulokset :D

      Pyysin isää tekemään mun lempiruokaa eli hirvikäristystä joten sitä oli sit seuraavana. Syönnin jälkeen ooteltiin, että päästään saunaan ja paljuun. Siellä menikin sitten muutama tunti. Loppuilta meni ihan kivasti lukuunottamatta paria juttua mm. sitä, että mulle piti hakea seuraavana päivänä kepit sairaalasta pienen äksidentin takia. Ei mitään vakavaa! Sellanen iso puupölkky vaan kaatu mun jalkapöydälle niin joudun nyt tän viikon lepäämään. Sain onneks käytyä siellä viisumihaastattelussa ni no problem :) Tulipahan niistäki ikimuistoset juhlat! 

     Oon nyt siis tulossa sieltä viisumihaastattelusta ja kaikki pitäs olla kunnossa. Nyt jatkan unia, tämä reissaaminen vähän alkaa jo väsyttää.

Terkuin Tuikku

Marimekko

Ensimmäisenä perheen varmistumisen jälkeen tuli mieleen, että mitä vien heille tuliaiseks. Jotain suomalaista sen täytyy olla. Päähän sit alko tulla tunnettuja ja perinteisiä suomalaisia merkkejä ja tuotteita: Marimekko, Fazer, Muumi, Angry Birds ja salmiakki! Viisumikuvissa käydessä sit huomasin Marimekon liikkeen samassa talossa ni päätin poiketa siellä. Ajattelin heti, että pyyhe ois helpoin ostaa ja kuljettaa, joten ostin sit perheen vanhemmille ihan perus kylpypyyhkeet unikkokuosilla, pinkin ja sinisen. Ostin myös marimekon semmosen klipsipussukan perheen 13-vuotiaalle tytölle, koska se tuskin haluaa angry birds pehmolelua, mitkä ajattelin sit pieneimmille lapsille ostaa. Lisäks hain lähikaupasta salmiakki-mix pussin ja fazerin sinisen ja mansikka suklaalevyn koko perheelle maisteltavaks. Vielä pitäis löytää ne Angry birdsit. Oon käyny kahtomassa kolmesta isosta kaupasta, mutta missään ei oo ollu. Yhessä kaupassa sanottiin, että niitä ei enää tilata, koska niitä ei mene. Mietin sit, että ostanko muumit kaikille, mutta se ei oo niin tunnettu ja angry birds ois ehkä mieluisempi lahja. Joudun tilaamaan birdsit ehkä netistä, jos ne kerkeis tulla!
     Ens viikon tiistaina mulla on viisumihaastattelu Helsingissä heti aamusta, joten tällä kertaa kertaa joutuu lähtemään sit sinne. Hirvee työ oli siinä, että saa varattua sen haastatteluajan ja siinä, että saa käsiin kaikki ne miljoonat tarvittavat paperit mitä ilman ei viisumia myönnetä, mutta SELVISIN! Kuulin, että se haastattelu ei kestä kun muutaman minuutin ja on tosi helppo, että se ei jännitä yhtään nyt kun tässä on isompiaki asioita jännitettävänä.
     Kiva ku sähköpostiin tuli tieto au paireista, jotka lähtee samalla lennolla kun minä. Siellä oli sit mun lisäks vaan yks, mutta sekin on parempi ku ei yhtään. Jos ja kun päästään vierekkäin istumaan, menee matka varmaan joutusammin, kun on vertaistukea :D Se tyttö ottikin heti muhun viestillä yhteyttä ja kyseltiin toisen perheistä ja vähä kaikesta ja häneltä sain sit tietää myös sen viisumihaastattelun käytännön. Mukava tietää, että joku muukin on samassa tilanteessa kun minä!

     Nyt oottelen viikonlopun tulevia läksäreitä, niistä sit varmaankin seuraavassa postauksessa :)

 
Puolet lahjoista jo ostettu 💪🏼





Terkuin Tuikku

San Francisco 7.12.2015

Nyt se alkaa olla jo varmaa, että meitsi lähtee San Franciscoon joulukuussa APUA! Eilen tuli soitto Amerikan pään Cultural Caresta, että perhe C on ilmottanu haluavansa minut au pairikseen. Sanoin heippa yöunille sen puhelun jälkeen.

      Juteltiin tämän perheen kanssa viikonloppuna muutaman kerran ja he sit sanovat, että ilmota sitten, jos susta tuntuu, että tämä ois hyvä match. Laitoin sähköpostia heti seuraavana päivänä, että KYLLÄ! Meni sit pari päivää, että se tyttö soitti sieltä Amerikasta ja koko homma varmistu viimesen päälle. Ei tätä vaan osaa todeksi vielä uskoa. Nyt ootan vaan, että pääsen Helsinkiin semmoseen viisumihaastatteluun. 

       En uskaltanu kirjottaa tästä ennen ku kaikki on varmaa, etten vaan taas pettyis niinku viime kerralla kun löyty hyvä perhe. Edellinen perhe ilmotti siis vaan yht äkkiä, että ovat löytäneet jonkun muun. En tienny yhtään, että sanoinko jotain väärin tms. Mutta sillä ei oo enää väliä, koska löysin tämän vielä paremman perheen aika nopeesti sen jälkeen. 

       

Perhe C asuu siis San Franciscon esikaupungissa lähellä rantaa. Perheessä on neljä lasta, kaksi aikasemmasta avioliitosta 10 ja 13 -vuotiaat ja kaks pienempää kohta 2 ja 4 -vuotiaat tästä avioliitosta. Vanhemmat lapset ois välillä isänsä luona ja kuulema sillon kun he ovat pienempien kanssa, niistä on vaan apua au pairille. Vanhemmat lapset pelaa jalkapalloa ja koko perhe tykkää lasketella paitsi tietysti pienimmät. Ens vuonna ne aiko opettaa sen 4-vuotiaan myös rinteeseen. Heillä on oma omenatila pohjois Californiassa, jossa vietettäis viikonloppuja sillon tällön. Talossa on kuus huonetta ja jos oikein ymmärsin, myös kuus kylpyhuonetta. Mulla on oma kylppäri ja tietty huone, jossa iso sänky ja vaatekomero ja tuoli. Perheen isovanhemmat asuu 30min päässä ja heillä ois uima-allas, jossa käytäis uimassa lasten kanssa välillä. Perheen isällä on oma yritys ja äiti on kotiäitinä. Auton saisin kuulema käyttöön aina kun muut ei sitä tarvii. Mun tehtäviin kuuluis lasten aamujutut, kuskaaminen kouluun ja harrastuksiin ja suurimmaks osaks sen neljä vuotiaan kanssa leikkiminen ja välillä myös sen pienimmän, kun vanhemmat on iltaa viettämässä ja silleen. 

       Ollaan Skypetelty nyt monena päivänä ja joka kerta tuntuu vaan kivemmalta ja kivemmalta. Hauska kun kukaan niistä ei osaa sanoa mun nimee eikä lempinimee niin jouduin lähettää videon niille, kun sanon ne, että saavat harjotella. Aamulla oli tullu viesti, että ne oli harjotellu koko päivän eikä kukaan vaan onnistu. Päättivät yhteistuumin kutsua mua pelkällä T-kitjaimella ja se kyllä sopii mulle! Sain myös jutella heidän nykyisen saksalaisen au pairin kanssa ja se kerto kyllä rehellisesti risut ja ruusut. Sain myös hänen numeron niin voin kuulema aina kun tulee jotain kysyttävää niin vaan kysyä. Oonki käyttäny tuon tilaisuuden ja kyselly kaikkea mahollista ja se au pair vastaa tosi hyvin niihin =) Saatiin myös selville, että saatetaan olla ehkä kolme päivää siellä yhtä aikaa ja hän lupas neuvoo mulle juttuja, se ois tosi kiva! 

        Oon nyt alottanu kirjottaa jo pakkauslistaa sekä to do -listaa. Äsken myös tuli puhelu Ruotsin toimistolta ja neuvovat minua vielä eteenpäin esim viisumi ja ajokorttijutuissa. 

        Aamulla, kun heräsin hunosti nukutun yön jälkeen, tuli vaan semmonen olo, että pakko päästä lenkille, kun nyt "viimesiä" kertoja sitä täällä voi tehä. Puin lämpimästi ja suuntasin siis ulos ja lenkillä tuli sit semmonen selkeys asioihin ja sen myötä hirmu hyvä olo. 

 Terkuin Tuikku

Ihana perhe

Eilen yöllä tuli taas uus perhe match. Se oli aivan huippu!! En löytäny mitään vikaa koko perheestä paitsi ainut tositosi pieni miinus oli, että he haluaavat au pairin vasta tammikuussa. Oispahan aikaa sit rauhassa kaikki viisumi sun muut jutut tehä.

      Me juteltiin eilen sitte heti Skypessä puoltoista tuntia! Siis se juttu vaan luisti eikä se tilanne tuntunu ollenkaan sellaselta viralliselta. Juteltiin vähä kaikesta laidasta laitaan ja koska se tilanne tuli niin äkkiä ni mulla ei ollu mitään kysymyksiä valmiiks ja koin sen paremmiks kun sen, että valmistautuu ja jännittää sitä tilannetta koko päivän. Juttelin siis sen perheen äidin kanssa ja meillä tuntu heti olevan samat ajateukset oikeestaan kaikesta. 

       Perheessä ois siis kolme lasta, jotka ois kymmenen, kahdeksan ja yks vuotiaat. Perheen äiti ois suurimman osan ajasta sen pienimmän kanssa, joten mun tehtäviin kuuluis vanhempien lapsien aamujutut ja eväiden teko, kouluun vienti ja tietty harrastuksiin ja muuten vaan heidän kanssa leikkiminen ja auttaminen läksyissä. Pienimmän kanssa äiti kuulema saattais sillon tällön tarvita apua noin viiden tunnin pätkissä, että sillon oisin yksin sen kanssa. 

       Netissä lukee, että sen kyllä tuntee kun se oikee perhe osuu kohalle ja nyt se vihdoin tapahtu myös mulle. Nyt vaan tuli sitten uus onglema/pelko. Entä jos se perhe löytää jonkun muun? Mä oon kyllä päättäny, että minut ne haluaa, mutta silti. Yritän nyt pitää kokoajan yhteyttä ja kiinnostusta yllä, ettei ne unoha mua, mutta pitää myös muistaa, että ei mene ahdistelun puolelle :D 

     Seuraava askel on se, että juttelen koko perheen kanssa Skypessä. Toivon, että myös muut perheen jäsenet tykkää musta. Vaikee vaan tietää, että millon sen KYLLÄ sanan voi sanoa sille perheelle. Onko esim tyhmää sannoo se jo heti seuraavalla viikolla? 

     Tämä match tuli jo minun uniin ja oon tosi innoissani! Nyt pitää vähä rahottua, joten hyvää illan jatkoa kaikille :)

Terkuin Tuikku

Turku kutsuu

Noniin! Nyt oon täyttäny Culturalcaren hakemuksen kokonaan ja se lähti käsiteltäväksi ylemmälle taholle. Ei voi muuta kuin kehua tuota CC:n toimintaa! Tänään sieltä tosi iloinen nainen soitti (suomeksi onneks) ja kyseli hakemuksesta ja anto vielä vinkkejä sen parantamiseen. Edellinen järjestö ei tullu ollenkaan näin "lähelle", aina vaan laiteltiin joitaki virallisia sähköpostiviestejä. Myöskään näitä vinkkejä ei edelliseltä järjestöltä herunu vaan niitä piti ite kalastella, jos jotain halusi parantaa..
     Tosiaan, otsikosta voi jo päätellä, että Turkuunhan sitä lähdetään haastatteluun ja tänä aamuna sain siitä vasta tietää. Nopeet lähdöt on onneks mun juttu niin ei hirveetä stressiä tullu. Nopeesti vaan serkulta yöpaikka ja bussilippua tilaamaan (tai no äiti tilas, kun seki on yhtä innoissaan tästä uudesta järjestöstä kun minä) ja kamat reppuun. Päätin ottaa vaan pienen repun selkään, koska joudun odottaa Jyväskylässä kolme tuntia ja aion kuluttaa sen ajan Forumissa<3 
      Varmaan herää kysymys, että miks Turkuun. No, Kuopiossa tämä haastattelu ois ollu vasta 20. pv ja se ois viivästyttäny mun lähtöä ainaki kuukaudella, koska joulun aikaan au paireja ei jobbailla. Turussa mulla on tosiaan sukulaisia niin tuleepahan niitä sit nähtyä samalla. Bussilla matka maksaa edestakasin 42€, joten melkei sama raha menis bensoihin Kuopioon. Kaks päivää menee kyllä matkustaessa, mutta mullahan ei ole kuin aikaa, kun työtkii on niin satunnaisia. 
      Haastattelu on Turussa keskiviikkona klo 16.30. En tiedä mitä siellä kysellään, mutta jos edellisen järjestön haastattelua muistelee, ne testaa enkun taidon, kyselee vielä lastenhoitokokemukista ja tietysti musta itestä. Jos oikein ymmärsin, tämä haastattelu kestää puol tuntia. Edellisessä paikassa se kesti kolme! Mietittiin äitin kanssa, että eikö tätä voi hoitaa skypessä, mutta kai se on turvallisempaa näin. Nimittäin nämä samat jutut tehdään niille au pair perheille haastatteluista lähtien. On kiva ajatella, että ne näkee sen ihmisen ja saavat varmemman kuvan siitä perheestä kun esim just skypen välityksellä. 

Viikonloppuna sain taas tutustua au pair elämään, kun olin näiden ihanien kanssa perjantaista sunnuntaihin.

Nyt nukkumaan niin jaksaa matkustaa huomenna koko päivän...HYVÄÄ YÖTÄ!

Terkuin Tuikku

Virginia

Ihanaa! Mikä helpotus, kun joku perhe oli kiinnostunu musta tuolla au pair in america -sivustolla. En siis vielä oo kerenny tehä sitä culturalcaren profiilia valmiiks ja siinäki on vasta 30.9 semmonen pakollinen info, että ilman sitä ei voi CC hyväksyä minua. 

      Mutta siis, tämä kyseinen perhe asuu Virginian McLeanissa eli se on ihan Washingtonin vieressä. Perheellä on lapset, tyttö 8v ja poika 3v, eli aika mukavan kuuloset iät :) Perheellä ei ole lemmikkejä. Vanhempien nimistä pysty päättelee, että he eivät ole ihan täysin amerikkalaisia, mutta odotan innolla lisätietoa perheestä! Veikkaan, että he olivat bonganneet mut viime yönä (niiden aikaa) ja siks eivät kerenneet muuta tietoa laittaa sinne. Laitoin tietty heti sähköpostia tälle perheen äidille ja nyt vaan odotan siihen vastausta. 

      Aion tänään tai huomenna täyttää sen CC:n profiilin kuitenki loppuun, koska se on jo niin hyvällä mallilla. Ja sit ihan mielenkiinnosta haluan nähä sen infon sillo 30. pv. Se on online info, jossa sit saa kysellä mitä vaan, jos on tarvetta. 

      Kylläpä aamu lähti taas erilailla käyntiin, kun tottuneesti luin ekana sähköpostin ja siellä oli vihdoin sitä mun odottamaa TOIVOA :D Ihanaa alkavaa viikonloppua myös kaikille muille!

Terkuin Tuikku 

Culturalcare

Odottaminen vaan jatkuu! Perheen löytyminen on niin yksilöllistä, että tosi vaikee sanoa miten kauan siinä yleensä menee. No, minä oon oottanu jo yli kuukauden ja edelleen ainut on se Chicagon perhe joka on ottanu yhteyttä. Nyt voin jo sanoa, että mun kärsivällisyydellä, toivo on melkein kokonaan menetetty, kun mitään ei oo kuulunu pitkiin aikoihin. Kauheinta oli se, kun entinen pomo kysy, että entä jos perhettä ei löydy, että haluanko mennä takas töihin vuodenvaihteessa. Tähän mennessä oon sanonu kaikille, että "löytyy se varmasti päläpäläpälä", mutta ENTÄ JOS EI. Kauhee totuus iski päin naamaa, että mun on pakko mennä "oikeisiin" töihin, jos mitään ei nyt ala kuulua. Oon onneks saanu olla meidän perheyrityksessä aika paljon töissä, kun nyt siellä eletään niin kiireistä aikaa. 
      Tämä pomon kysely anto mulle sen verran uutta puhtia tähän hommaan, että laitoin viestiä eri au pair järjestölle, Culturalcarelle. Oon kuullu tosi paljon hyvää tästä järjestöstä mm. että asiat hoituvat nopeasti ja että tällä järjestöllä olisi enemmän perheitä USA:ssa, kuin muilla järjestöillä. Tämä nyt varmaan kuulostaa ihan tyhmältä, mutta kysyin, että voiko au pairiksi hakea useamman järjestön kautta. Mietin jo, että jos ei voi, niin vaihdan kokonaan järjestöä, että pääsen katsomaan myös CC:n toiminnan. Jostakin tätä toivoa on lypsettävä, etten menetä hermoa ja kärsivällisyyttä kokonaan. 
      Ainiin ja tähän väliin kerron, että pidän tämän blogin kokonaan nimensämukaisesti au pair-blogina ja siksi en joka päivä tai edes joka viikko kirjota. Vasta sillon kun on muutakin kerrottavaa kuin pelkkä odotus :)

Terkuin Tuikku

Mitä kautta au pairiksi?

Aika menee edelleen perhettä odotellessa ja sähköpostia tarkistellessa. Kuulin viikonloppuna, että yksi tuttu lähtee myös au pairiksi ja on löytäny perheen au pair worldista. Kävin sitten kyseisellä sivulla ja siellä oli valtavasti perheitä heti nähtävillä. Sivu on siis vain paikka missä hostit ja au pairit kohtaavat ja sopivat myöhemmin omat säännöt ja muut jutut. 

    Mä taas haen semmosen oman järjestön kautta au pairiksi. Se tarkottaa siis sitä, että järjestöllä on omat säännöt niin hosteille ja meille au paireillekin, ja että järjestölle maksetaan siitä, että he löytävät mulle sopivan perheen (myös lentoliput kuuluu tähän eli niitä ei sitten itse tarvii maksella). Järjestön kautta meneminen on turvallisempaa ja jossain tapauksissa halvempaa, mutta oman aikansa se kyllä ottaa kun huomioi esim munki tapauksessa sen, että mä aloin täyttää sitä profiilia jo maaliskuussa! 

     Nyt kun mitään ei tapahdu ja olen edelleen "tyhjän päällä" aloin oikeesti miettiä, että jos tätä odottelua jatkuu vielä pitkäänkii voisin alkaa harkita au pairiksi menemistä ilman järjestöä. Mun kaveri meni tän saman järjestön kautta, mihin minä oon nyt rekisteröityny, ja suositteli menemään sen kautta. Järjestö on tosi kiva ja sivut on helppokäyttöisiä + henkilökunta on kiva ja ystävällinen, mutta kun mitään ei tapahdu...kun miettii menemistä ilman järjestöä, tulee vaan mieleen, että ihminen se on siellä toisessa päässäkin skypeä tai missä ikinä sit juteltas mahdollisen hostin kanssa. Siinähän ois tosi helppo tutustua ja sopia ne omat säännöt ja palkat yms. Ja kun aina voi vaihtaa perhettä tai vaikkapa tulla kotiin, jos jotain ongelmia koituu. Ja monella, jotka hakee au pairia, on ollu aikasemminki au pair nii moni suosittelee niitten kanssa juttelua, että saa rehellisen kuvan siitä perheestä. 

     Älkää hätäilkö! Aion odottaa vielä muutaman viikon ja sitten alan vasta harkita tätä au pair worldia. Oma hommansa siinäkin sitten tietty ois, mutta ois kokoajan se varmuus kuitenki, että perhe mulle löytyy ja sit sais alkaa jo tehä kaikkee esim kaappien siivoomista ja kamojen viemistä kirpparille.

     Pikkuhiljaa alkaa mennä hermo tähän "maltti on valttia" -juttuun 😂

Terkuin Tuikku

Odottaminen...

...ei oo mun juttu ollenkaan. Oon ollu ihan pienestä asti kaikki pitää saada heti -tyyppiä, joten tämä perheiden odottelu ei oo yhtään kivaa. Vieläpä kun kaikki kyselee, että milloin lähen ja minne ja joka kerta se sama tarina kerrottavana: mulle ei oo löytyny perhettä, lähtö ajankohta ja kaupunki minne menen, on kokonaan siitä kiinni, mikä perhe mut haluaa ja minkä myös minä hyväksyn. Tottakai muiden on vaikee tajuta tätä hakuprosessia ja sen vaiheita, mutta silti välillä alkaa jo itelläki tuntua, että löytyykö sitä perhettä ollenkaan ja sitten semmonen epävarmuus iskee päälle. Oon kyllä hyvin opetellu kuitenki selättämään sen ajattelemalla jotain muuta tai joskus päin vastoin ajattelemalla yli tämän hakuajan siellä oloa ja lapsia mitä tulisin hoitaa. 

      Se tunne kun avaat sähköpostin ja lataat saapuneita viestejä ja sinne ei oo tullu yhtään uutta. Tai vielä pahempi kun inboxiin kilahtaa viesti ja sadasosan kerkeet miettiä et jokohan joku haluais minut ja sitten viesti onkii joku Suomalaisen Kirjakaupan tarjousviesti. 

      Monella on menny pidempäänki saada edes ensimmäinen kiinnostunut perhe niin mulla on ihan hyvä tilanne, kun jotakin "toivoa" on kokoajan olemassa. Ja toisaalta ihan kiva nyt vaan lomailla, kun työt loppu nyt lauantaina. Saa viettää aikaa kavereitten kanssa ja tehä just sitä mitä huvittaa..

..esimerkiks poimia lakkoja!

Terkuin Tuikku 

iPad air 2

Olin pitkään miettiny, että ostanko iPadin vai otanko vanhan kannettavan mukaan reissuun. Giganttiin tuli tämä air 2 tarjoukseen, enkä voinu sit enää jahkailla ja lähinkii heti ostoksille. Ei oo vielä hetkeekään kaduttanu, koska rupesin miettimään tämän hyviä puolia nimenomaan matkalle lähtiessä. 

       Ensinnäki tämä on paljon kätevämpi, kun tuo iso kannettava. Kehtaan siis ottaa tämän lentokoneeseen ja kattoo esim leffoja ajan kuluksi. Myös matkalaukkuun saa sit enemmän tavaraa, kun siellä ei oo isoa läppärilaukkua viemässä tilaa. Sitten, jos lähen siellä jonnekin viikonloppulomalle, ei tarvii miettiä et otanko läppärin mukaan vai en, kun tää on niin helppo sujauttaa vaan kassiin. Plus sitten kun mulla ennestään oli iPhone, niin sain kaikki omat tiedot ja jutut tosi kätevästi tähän. Viimesin ja ehkä paras asia on kuitenki se, että voin kirjottaa tänne blogiin sit aina ku huvittaa (puhelimella se ois aika työlästä). 

       Ainii ja Chicagon perhe ottaa toisen au pairin. Ne pelkäs sitä, kun tulen maaseudulta, että en osais ajaa niin suuressa kaupungissa. Musta tuntu myös, että niillä oli samanlainen fiilis minusta ku mulla niistä, että ei kunnolla synkkaa ja että en siihen perheeseen kunnolla sopis. Musta on tosi hyvä, että ne sano mulle että ottaavat toisen, ettei mun tarvinnu keksiä mitään "tekosyytä" siihen. Nyt vaan odotellaan malttamattomana seuraavaa perhettä :)

Terkuin Tuikku

Skype selätetty

Juteltiin Chicagon perheen kanssa tänään ekaa kertaa Skypessä. Jännitti ihan kauheesti, mut sit muutaman minutin juttelun jälkeen alko jo sujua. Yhteys välillä pätki aika rajusti, mutta saatiin kuitenkii asiat selvitettyä. Olin tehny listan kysymyksiä ja tulostellu itelle lappusia, mitkä auttais sit siinä keskustelun aikana. 

       Juttelin perheen äidin kanssa ja mukana kävi myös pojat sanomassa moikat. Kaikki vaikutti ystävällisiltä ja kivoilta, mutta jotenki jäi kuitenki semmonen ajatus, että tämä perhe ei oo mun. Muutama sääntö oli vähän kummallinen ja eniten vaikuttaa se myöhäinen alotus. 

       Juteltiin noin tunti. Siinä kerkes puhua hyvin lasten luonteista ja harrastuksista. Säännöt ja autonkäyttömahdollisuudet tuli myös selväks. Saisin käyttää autoa myös vapaa-ajalla ja olla suunnilleen miten huvittaa kunhan vaan ilmotan ne hostille ja merkataan siihen kalenteriin etukäteen. Mulla ois paljon vapaa-aikaa tuolla, koska kaikki lapset käy koulua. Voisin myös tehä joskus ylitöitä, jos tarviisin jonkun tietyn päivän vapaaks. 

        

Tällasia kysymyksiä esitin perheelle:

Millanen asuinalue?

Lasten luonteet?

Pärjääkö lapset toistensa kanssa?

Voiko autoa käyttää vapaa-ajalla?

Erityistarpeita?

Onko lähistöllä muita au paireja?

Mitä työtehtäviini kuuluu?

Näiden lisäks mulla oli muita kysymyksiä, mitkä jo kysyin aikasemmin sähköpostilla. Perheiden kanssa on tärkeetä olla kiinnostunu nimenomaan lapsista ja niihin liittyvistä asioita, ettei kellekkään tule sellanen kuva, että sinne on lähdössä vaan lomailemaan ja että ymmärtää, mitä au pairina oleminen on. 

       Nyt on ehkä tähän mennessä pahin pelko selätetty, koska mun on tosi vaikee puhua englantia ja oon melko huono siinä. Tuli sellanen voittajafiilis ja et selviän kyllä mistä vaan nyt!

Terkuin Tuikku

Tuntuu niin todelliselta!

Apua!

Ensimmäinen perhe otti yhteyttä ja lähteminen alkaa tuntua niin varmalta. Kyseinen perhe asuu 11 mailin päässä Chicagosta. Perheessä ois kolme lasta: 9 ja 11 -vuotiaat pojat ja 15-vuotias tyttö. Vanhin tykkää tanssia, keskimmäinen pelata jalkapalloa ja nuorin pesäpalloa. Kaikki soittaa myös pianoa. 
       Tämä oli semmonen perhe mitä en osannu oikeen odottaa. Kokoajan ajattelin, että au pairin ottaa vaan sammoset, joilla on ihan pieniä lapsia. Nyt kun jälkeenpäin miettii, tarviihan isommatkin lapset huolenpitoa, kuskaamista ja leikkiseuraa. Perheessä on myös kaksi koiraa, joita käyttäisin lenkillä. 
       Chicago on USA:n kolmanneks suurin kaupunki. Vähän mietityttää, kun jo kauan sitten mietin, että ihan suurkaupunkiin en halua. Tämän perheen koti olis tietysti vähän syrjemmässä, mutta silti jäi semmonen ajatus, että onko Chicago välttämättä se minun paikka. Sitten toinen asia pisti miettimään, kun perhe haluais minut sinne vasta marraskuun lopussa. Työt multa loppuu 16.8 eli joutuisin olemaan yli kolme kuukautta ilman töitä. Siinä ajassa kerkeis toki hyvin hoitaa viisumi ja lääkäri jutut + huoneen tyhjtentämisen ja pakkaamisen. 
       Aion odottaa muitakin yhteydenottoja, koska au pair in america -sivuilla oli sellanen vinkki, että pitää ottaa sellanen perhe, joka tuntuu heti sellaselta omalta. Jos kävis niin, että muita perheitä ei tuu, en olis yhtään surullinen. Chicago on varmasti tosi siisti paikka! 
       Vastasin jo tämän perheen sähköpostiin ja ehdotin skypekeskustelua, koska mulla on lista kysymyksiä eri perheille. En oo siis kokonaan hylännyt tätä ensimmäistä perhe-ehdotusta, eniten vaan ne työt mietityttää. 

Tässä vielä selkeyden vuoks perheen plussat ja miinukset:

+Lapset jo isoja
+Hyvä yhteishenki
+Selvästi olisin osa perhettä (enkä vaan joku ulkopuolinen työntekijä)
+Syö terveellisesti
+Urheilullinen
+Vaikuttaa joustavalta
+Selvät työajat ja työtehtävät
+Edelliset au pairit ovat jatkaneet vuottaan
-Lähtöajankohta 
-/+Sijainti 

Terkuin Tuikku