lauantai 24. syyskuuta 2016

Vesipuistopäivä

Tänään sain alottaa vasta kuudelta, ku halusin mennä tyttöjen kanssa vesipuistoon päiväks. Se oli viimestä päivää auki, enkä ollu kerenny vielä käydä niin hm päästi mut ilomielin. 
    Heräsin kakskyt vaille ysi, laitoin kamppeet kasaan, tukan leteille(uus tukkakin ylttää hyvin ONNEKS) ja pakkasin eväät ja söin tietty aamupalan. Tytöt tuli puol kympiltä tohon pihalle ja sit lähettiin ajamaan. Mää ajoin, koska nää tytöt on Kolumbiasta, eikä ne aja täällä au pairina ollessaan. Matkaan meni noin tunti ja puisto aukes vasta 11 joten siinä oli hyvin aikaa laittaa aurinkorasvat ja suunnitella päivän kuviot. 
     Oltiin ostettu liput jo aikasemmin netistä, joten päästiin nopeesti sisälle. Varattiin meille pyyhkeillä jokaiselle oma aurinkotuoli. Kaikki muut kamat jätettiin autoon varmuuden vuoks. Kerettiin kierrellä ja käydä aika monessa mäessä ennen ku tuli nälkä. Ihan ekana jäi mieleen kaikista liukumäistä yks, jossa menit semmoseen kapseliin ja alkaa kuulua lähtölaskenta ja sit vaan putoot melkein pystysuoraan mäkeen. Vauhti oli niin kova, että en kauheena pystyny silmiä aukoo, kun vesi tuli niin kovasti naamalle ja sit olitki jo loppusuoralla. 
      Au paireja ku oltii kaikki, päätettiin säästää kaikessa missä pystyttiin. Ei siis maksettu lokeroa meidän tavaroille, vaan käytiin aina autolla, jos jotakin tarvittiin. Ja koska tultiin niin aikasin, saatiin auto parkkiin ihan siihen portin viereen. Toinen säästökohde oli ruoka ja mulle muutenki mieleisempi vaihtoehto ottaa omat eväät, kun syödä tollasissa paikoissa, kun tarjolla vaan pitsaa, hodareita ja ranskiksia. Omia eväitä ei saanu viedä puiston sisälle niin lounastauko suoritettiin auton luona, ihan hyvin sekin onnistu! Olin pakannu pieneen kylmälaukkuun voileivän, omenaviipaleita, eilen ite tehtyä pitsaa ja kreikkalaisen jogurtin. 
     Lounaan jälkeen maattiin vaa ja otettiin vajaa tunti aurinkoo. Mää nukahin tapani mukaan kaheskymmeneks minuutiks ja heräsin, kun tytöt sano, että mun selkä on punanen. Ei se kyllä palanu, mut varmaan kohta ois, jos eivät ois sanoneet :D Ruokalevon jälkeen mentiin taas uusia liukumäkiä testaamaan. Vaan yhesti koko päivän aikana tuli ongelma siitä, että meitä oli pariton lukumäärä. Yhteen mäkeen yks joutu menee kahesti ja yks aina oottii yksin, mut se ei haitannu! 
     Lähettiin takas neljältä, koska mulla tosiaan alko sit kuudelta työt niin halusin olla varmasti oikeella aikaa kotona. Lopulta aikaa jäi sit tankata auto ja suihkussakin kerkesin käydä. 
           Olin taas tosi virkeellä asenteella töissä ja sain kaikki neljä lasta tottelemaan tosi hyvin! Kolmonenki meni nukkumaan 4min ennen oikeeta aikaa. Laitoin ykkösen sänkyyn 20 vaille kaheksan ja se nukku ehkä joku 20min vaan ja sit alko laulella ja leikkiä sängyssään. Sit ku se toisen kerran itki, jouduin hakee sen alakertaan, ettei herätä muita..kello oli siinä vaiheessa siis jo jotakin puol 11. En oo ennen muistaakseni joutunu sitä ottaa tolleen alakertaan vielä nukkumaan laittamisen jälkeen. Syy selviski sit ku sillä oli kakka vaipassa, haha onneks tajusin, ku muutenhan se ois itkeny koko yön. Mutta kyllä sillä silti meni aika pitkään ennen ku sit nukahti kunnolla, vaikka oli puhas vaippa. Musta tuntuu, kun se nyt alotti koulun ni se on ollu entistäki enemmän äitiriippuvainen ni jotenki tää liittyy nyt siihen. Se kyllä tajuaa, että äiti ei oo kotona ja varmaa ikävöiki sitä. Niiden pitäs tulla takas puol 12! 
Eikun menoks

Lämmintä oli netin mukaan +33




 

Meidän leiri

Jee! Kerranki muistin ottaa kameran ja onnistuin vielä valotuksen kanssa. Monesti nää kuvat on aivan mustia tai valkosia :D 

Huonenna aamusta meen pelaa lentopalloo kolmeks tunniks semmoseen sekaryhmään. Sit onki illalla taas töitä, tällä kertaa 4.30-8.30. Seuraava vapaa vasta ens viikon sunnuntaina. Näillä mennään! 

Terkuin Tuikku 


lauantai 17. syyskuuta 2016

Viikonloppukurssi

Viikonloppukurssi puolessa välissä. Kuhan huominen on ohi niin sit ei tarvi mun enää koulussa käydäkkään, eli kaikki kuus krediittiä ois kasassa, WOHOO! Halusin nää vaan nopeesti alta pois ja tää keino oli helpoin. Jouduin kylläki maksaa vähä omistakin rahoista ihan oma vika kylläkin. Hostien osuus kursseista on 500$ ja nää kurssit ois saanu 500$ yhteishintaan, JOS ne ois maksanu yhtä aikaa. Minäpä en sitä tajunnu, joten jouduin maksaa jotain 150$ ylimäärästä, kun tilasin kurssit erikseen. Noo enää ei auta voivotella, mut mieleen väkisin juolahtaa, mitä kaikkee tollakin rahalla ois saanu ostettua, esimerkiks VAATTEITA<3
      Eilen eli perjantaina tunnit alko vasta kolmelta. Tänne tuli ihmisiä muualtakin osavaltioista niin sen takia myöhäsempi alotus. Kerkesin ennen tätä käydä naapurin mukana sen kampaajalla ja sit käytiin myös yhessä käsityökaupassa. Lähin sit kahelta matkustaa koululle bussilla. Oisin saanu ottaa autonki mut parkkeeraaminen tän koulun alueella on turistien takia niin vaikeeta, että bussi oli parempi vaihtoehto.
      Ekana oli semmonen tutustumispeli ja sit kuunneltiin ohjeita ja sit pidettiin kotona tehdyt esitelmät meidän elämän tavotteista. Se meni kaikilla ihan hyvin, jopa mulla, vaikka oon aina pelänny enkuks puhua ja seistä kaikkien edessä. Siitäkin pelosta on näköjää päästy.
     Saatiin koululla ruokaa ja sit sattuki vähä hassu tilanne ku 11 tyttöö jäi hissiin jumiin. Yks niistä oli mun suomikaveri ja se laittoki sit mulle viestiä, että voisinko ilmottaa vielä henkilökunnalle ne siis sai hälytettyä hissistä käsin korjaajan tms. Minä sit hädissään lähen kertomaan tuonne että siellä on tyttöjä hississä jumissa. Jollaki oli ahtaanpaikan kammo ja jotkut kuulema itki, mut pääs ne noin 25lin jälkee pois sieltä.
   Loppuillasta kaikki oli aika väsyneitä, eikä kukaan jaksanu oikeen keskittyä. Päästiin pois vasta puol kympiltä ja mää olin sit kotona vasta puol 11. Nopee suihku ja nukkumaan!
     Tänä aamuna herätys puol kasi ja nopee laittaituminen ja takas kurssille. Tällä kertaa alotettiin yhessä puistossa vapaaehtoistyöllä. Haravoitiin ja siivottiin tien pieluksia reilu tunti. Oli tosi lämmin päivä kerranki! Tuli aamuks kyllä tosi hyvä reeni siinä lapion kanssa heiluessa. Uuteen aktiivisuusmittariinki tuli kerralla puolet täyteen päivän aktiivisuudesta, vaikka oli vasta aamu.
      Seuraavaks mentiin Doloresparkkiin lounaalle ja siitä tutustumaan Missioniin ja Castroon, jotka olin kyllä aikasemmin jo nähny. Noihin meni joku neljä tuntia yhteensä ja oltii sit takas koululla, syötiin ja alettiin kattoo leffaa, JONKA OLIN JUST KATTONU KOLME PÄIVÄÄ SITTEN MUN NAAPURIN KANSSA!!! Siis miten sattuki, mut ainaki sit on helppo tehä läksy siitä leffasta, kun on kahteen kertaan sen nähny haha. Kirjotan tätä kylläkin tän leffan aikana, kun muuten en varmaan ennätä, ei haittaa vaikka joku kohta jää näkemättä.
   Tänään päästään jo kasilta ja sit oonki varmaa ysin jälkee kotona ja taas suihkun kautta nukkumaan, että jaksaa vielä huomenna 9-5. Nää päivät on kyllä tosi pitkiä, mut kyllä tää on ihan mukavaa vaihtelua töille =)
Perjantaina valmiina kouluun

Lauantai alko näissä merkeissä. Huomatkaa mun upea lapiointiasu!

San Franciscon naistentalon seinä on vähä siistimpi ku Iisalmessa :D 

Lauantain kiertelyt Missionissa 

Lounaan jälkeen ruokalepo Doloresparkissa 

Castro 

Terkuin Tuikku 

torstai 8. syyskuuta 2016

Uus arki

Nyt arki on palautunu taas normaaliks kesän jälkeen, kun kaikki lapset on palannu kouluihin ja eskareihin. Ykkönenki alotti nyt siis eskarin ja on viihtyny siellä tosi hyvin. Oli se ekana päivänä itkeny äitiä vähän, mutta sehän on ihan normaalia. Aamut oon molempien kanssa ja sit yleensä joku kuskaa ykkösen eskariin ja mä jään kakkosen kanssa kotiin. Yleensä sit heräilyn ja aamupalojen jälkeen lähetään kuitenki jonnekki, koska kotona on liian tylsää ja virtaa riittää. Tällä viikolla ollaan aamusin käyty kirjastossa, ruokakaupassa ja tänään mentiin myös semmoseen uuteen sisäleikkipaikkaan, joka on ihan tossa lähellä! Se oli yhtä lasta lukuunottamatta ihan tyhjä, joten määki tänään vähä villiinnyin ja leikin siellä liukumäissä ja kiipeilytelineissä, tietysti omistajan luvan kanssa. Hauska oli käydä kysymässä, että saisinko minäki leikkiä :D
      Tää on ihan kiva tälleen, et suurimmaks osaks mulla on aina vaan yks lapsi. Iltapäivät on sit vähä erilaisia ja en aina tiiä kenet otan ja ketä en. Eilen esim olin vaan iltapäivän ykkösen kanssa. Mentiin puistoon meidän kavereiden kanssa ja sit sen jälkeen oli uimatunti. Haluttiin mennä vielä bussilla ni voin kertoo, että joku oli vähä väsyny uinnin jälkeen, mutta hyvin silti meni. Näiden isoäiti oli täällä kakkosen kanssa oottamassa. Lapset on nyt tosi kiukkusia aina iltasin, kun eivät varmaa oo vielä tottuneet tähän uuteen rytmiin kunnolla. Saampahan ne laittaa aina aikasin nukkumaan. 
      Tällä viikolla on melko rankka viikko, mutta loman jälkeen jaksaa kyllä hyvin. Tänään oon vaan puol viiteen asti töissä (kirjottelen tätä kun ykkönen nukkuu ja kakkonen koulussa) ja sit illasta meen n40min ajomatkan päähän pelaa lentopalloo pariks tunniks, HUIPPUA pitkästä aikaa! Huomenna sit oon 11.30-7. Ajateltii pitää pizzailta yhen toisen au pairin ja sen hoidettavien kanssa, kun sen yks lapsi on kakkosen paras kaveri ja ne ei enää nää niin usein toisiaan. Lauantaina oon sit 8.30-6, koska meidän farmilla on kakkosen kavereille joku leikkipäivä. Mun tehtäviin kuuluu kuskata ykköstä päikkäreille. 
Sunnuntaina oli mun eka työpäivä loman jälkeen na se näytti tältä. 

Siivottiin nelosen huone maanantaina, kun olin synttärilahjaks luvannu auttaa sitä siinä. Tuli tosi siisti. Kolme tuntia meni! 

Ykkönen on jo niin iso! Se puhuu tosi paljo esim love you, miss you, like your shirt haha:D

Tämän päivän hulluttelut kakkosen kanssa :)
Terkuin Tuikku

maanantai 5. syyskuuta 2016

Las Vegas, Grand Canyon ja Los Angeles

Ei taas voi ymmärtää miten kaheksan päivää meni noin nopeesti. Menispä töissäkin aina tolleen! Tuntu vaan että siinä kerkes sanoo vaan terve ja heippa, kun kokoajan oltiin menossa jonnekki ja aikataulut oli aika täynnä tekemistä kokoajan. Ei siinä, ihan mahtava viikko kyllä oli ja nyt taas jaksaa erilailla töissä ja kun vielä tietää, että kolmen kuukauden jälkeen pääsen täältä takasin kotiin. 
     Hain siis mun poikaystävän lentokentältä 26. perjantaina joskus kolmen aikaan päivällä. Se oli vaan sellanen löhöily ja vähän myös shoppailu päivä, koska seuraavana päivänä oli lähtö Vegasiin. Lento lähti lauantaina kylläki vasta iltapäivästä niin kerettiin sillonki ostella vähä lisää kesävaatteita, Vegasiin oli luvattu 40 astetta lämmintä, joten pitkiä housuja ei tarvittu. 
      Otettiin Uber lentokentälle ja kaikki meni hyvin. Löydettiin oikeet portit ja kerettiin koneeseenki vielä ihan oikeeseen aikaan. Vegasissa oltiin illasta kasin aikaan ja sit sieltä otettiin Uber meidän airbnb:lle. Yöpaikka oli tosi kiva ja sopivan rauhalliselta alueelta. Ainut vaan oli, et jouduttiin aina sit ottaa Uber, jos esim haluttiin ulos syömään ja niin tehtiinki ekana iltana. Se ilta meni vaan katellessa paikkoja. Taidettiin käydä yhellä Casinolla mut ei pelattu muuta kun niitä pelikoneita. 
      Seuraava päivä oli vähän erilainen ja ehkä yks mun elämän hienoimmista päivistä. Vuokrattiin auto aamulla ja lähettiin ajaa kohti Grand Canyonia. Ainut pieni ongelma meinas olla, että ei saada meidän autoo maksettua, koska mun poikaystävällä oli joku ulkomaan esto päällä sen pankkikortissa ja jostain syystä en saanu maksettua mun amerikan kortillakaan, vaikka siellä kyllä oli rahaa. No onneks meillä molemmilla oli Säästöpankki ja saatiin siinä pikasesti siirrettyä mun suomikäyttötilille rahaa, että saadaan maksettua. Siinä kortissa ei ollu luojan kiitos mitään estoja päällä, joten päästiin matkaan. 
     Matkaan kulu pysähdyksineen reilu neljä tuntia. Outoo oli kun oltiin jo ihan lähellä määränpäätä ja silti maisema näytti vaan samalta. Sit ku saatiin auto parkkiin ja käveltii vaan ihan vähä matkaa ni aukes semmonen ihan mieletön näköala. Ei sitä vaan osaa kuvailla ja vaikka kuinka monta kuvaa tänne laittasin ni silti se on ite koettava, että tietää mistä puhun. Oltiin siellä ehkä vajaa tunti vaan. Kumpikaan meistä ei ollu niitä ihmisiä, jotka haluaa miljoona eri kuvaa eri kuvakulmista ja kiivetä kallion kielekkeelle ja sitä rataaa, hahah niitäkin siellä näky nimittäin, jotka kiipes sen aidan yli vaan saadakseen paremman kuvan. Ei siitä paikasta voi saada huonoja kuvia, ainakaa minun mielestä. 
      Ajettiin sit takas airbnb:lle, laittauduttiin ja lähettiin iltaa viettää. Otettiin Uber semmoselle Casinolle ku Luxor. Se on se kolmion muotonen musta rakennus, jonka huipulta tulee kirkas valo taivaalle. Ei viihdytty siellä pitkään, joten jatkettiin matkaa yökerholle. Tässä vaiheessa vähän ärsytti, kun ei tullu pitkiä housuja mukaan. Ei päästy sisään klubille, koska mun poikaystävällä oli shortsit jalassa. Sillä oli kyllä tosi siisti asu, kauluspaita ja ne shortsitkaa ei ollu mitkään urheilupöksyt, mutta pukukoodi oli silti tiukka. Päädyttiin sit vaan kiertelee siellä täällä ja lähettiin sit puolen yön jälkeen nukkumaan.
       Seuraavana päivänä eli maanantaina käytiin vielä Hoover Damilla, koska meillä oli nyt se auto ja sit sopivasti aikaa siinä. Meidän paikasta sinne meni ajaa vajaa puol tuntia. Parkkipaikkakin löyty ihmeen helposti, oltiin sen verran aikaseen liikenteessä. Siellä oltiin varmaanki puolisen tuntia ja sit lähettiin ajaa kaupan kautta losiin. Perillä oltiin ilta seiskan aikaan. Tämäkin airbnb oli tosi kiva ja siellä oli kuntosali ja uima-altaitakin. Ei niitä keretty hirveesti hyödyntää, kun oltiin taas kokoajan menossa jonnekki. Ekana iltana käytiin vaan Santa Monica beachilla. Käytiin sillä syömässä Bubba Gump Shrimpissä, se oli kyllä tosi kiva paikka, mutta se haju ei ollu alkuun hirveen hyvä, koska en välitä oikeen katkaravuista. Palvelu oli tosi kivaa ja ruoka ihan hyvää! 
       Tiistaina käytiin Hollywood-kyltillä, Beverly Hillssillä, Walk of Famella ja ajettiin myös Rodeo drivellä. Olin käyny noissa paikoissa jo kerran aikasemmin ni aikaa säästy, kun heti tiesin mitä laittaa osotteeks mapsiin. Ekalla kerralla esim tyttöjen kaa jouduttiin ettii hollywood kylttiä tosi pitkään ja sillon siellä oli joku tapahtuma, ettei sinne kaikki päässy. Jouduttiin muistaakseni huijjaamaan, että ollaan menossa johonki musiikkiliikkeeseen tms. :D Tällä kertaa päästiin helmpommalla ja osasin ajaa meidät vielä vähä lähemmäks sitä kylttiä kun viime kerralla. 
       Päivä meni tosi nopsaa. Iltapäiväks mentiin taas sit rannalle käveleksii. Siellä joku koditon oli vähä uhkaavalla päällä kun haukku ja käveli mua kohti tosi äkäsesti vaikka en tehny yhtään mitään sille. Onneks vältyttiin kaikelta pahalta ja se tajus jatkaa matkaansa. Säikähdin vaan vähä, kun tosiaankaan en mitään tehny ja se alkaa kävellä kohti vauhdilla. Noista ei koskaan tiedä, että mitä ne keksii ja valitettavasti suurin osa niistä on just mieleltään sairaita..Illalla käytiin vielä hienommin syömässä ja kävelee siinä jossakin missä on patsaita ja aina NHL pelejä, en nyt miellää muista paikan nimeä :D 
      Keskiviikkona kerettiin käydä uima-altaalla vähä ottaa arskaa ja uimassa ja sit lähettiinki ajaa takas Vegasiin. Oltiin just sopivaan aikaan perillä ja löydettiin hyvin taas lennot ja oikeet portit. Jos nyt ton reissun huonot puolet pitäs sanoa niin ne olis vaan se pankkikortti sähläys siinä autoo vuokratessa ja sit toi pelottavan hurja koditon, joka meinas tulla päälle. Noi on mun mielestä niin pieniä juttuja, että ei yhtään haittaa, koska kaikki meni sit kuitenki lopulta yllättävän hyvin, vaikka kumpikaan ei oo niin kauheesti reissannu. Ilman jatkuvaa nettiä ois oltu varmaan aika pulassa, mutta onneks mulla on täällä tää USA liittymä ja siinä rajaton netti :)

Seuraavat päivät oltiin sit ihan vaan San Franciscossa. Shoppailtiin vähä lisää. Syötiin hyvin. Pelattiin tennistä. Katottiin leffoja. Syötiin karkkia. Otettiin aurinkoo kaverin uima-altaalla. Sanottiin heipat. 

Tällä kertaa ei ollu läheskään niin surullinen olo vaikka jäin tänne yksin. Piristää vaan ihan kauheesti kun kohta taas nään kaikkia. Pitää nyt vielä yrittää ottaa kaikki irti täällä ollessa, ettei vaan ihan mee siihen että alan laskee jo tunteja, että millon on kotiinlähdön aika. Vielä on muutama juttu edessä mitä silleesä odotan. Mun entinen kämppis tulee esim käymään lokakuussa. Se on ensin meillä viis pv ja sit meidän yhteisen kaverin luona toiset viis. Sit kans mitä ootan on Halloween ja kiitospäivä. Sit tietty omat synttärit, koska saan CheeseCake Factoryssa sillon ilmasen kakun :D 
Bussissa matkalla keskustaan 

Las Vegasissa nähtiin tämmönen hieno vesivaloshow 


Jotaki vähä jännitti lähtee ajaa ekaa kertaa amerikan matereella:D 

Siinä se 

Vegasissa toisena iltana 

Casinolle 

Hoover Dam 

Hollywood kyltti 

Luxorin edessä 

    Terkuin Tuikku