sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Halloween valmistelut

Tiistaina olin kuuden aikaan vapaa, mut halusin jäädä sit vielä lasten kanssa koristelee etupihaa Halloweenia varten. Hm oli ostanu kaikkee esim pimeessä loistavaa hämähäkinseittiä ja sit semmosen luurangon ja pikku hämähäkkejä. Sit meillä oli ennestään jo edellisiltä vuosilta leikki hautakiviä ja muita koristeita. Sit omenatilalta saatiin tosi paljo kurpitsoja! 
      Musta on tosi outoo, miten paljo täällä panostetaan Halloweeniin. Haluaisin tällasen tavan suomeenkii, koska tää on nii siistiä ja uutta mulle. Kaduilla ku kävelee ja kattelee ni näkee vaikka minkä näkösiä koristuksia ja melkein joka toisella ovella on vähintään kurpitsoja. Sit yhen elokuvateatterin yhteyteen oli avattu nyt sesonkiajaksi halloween kauppa, mistä saa asuja ja kaikkia tilpehöörejä. 
      Hm alotti lasten asujen kattelun jo ainaki kuukautta aikasemmin. Kaikilla lapsilla oli tarkat toiveet mitä ne haluaa olla. Jopa ykköselläkin oli vankka mielipide: dinosaurus. Tai no ensin se ois halunnu olla kaivuri, mut onneks saatiin selitettyä sille, et semmosia asuja ei välttämättä löydy niin helposti, et voitko keksiä jonku muun. Kakkonen halus olla tänä vuonna joku pelottava. Se ei oo ikinä nähny Star Wars elokuvia tai mitään muutakaan, mut silti se oli saanu jostain päähän, et se haluu olla Star Wars. No me yritettiin selittää, et se ei oo hahmo, että se on se koko sarjan nimi, jossa sit on monta eri hahmoo. Se sit näki sen kuvan niistä hahmoista ja päätti olla se valkonen ihme robottiukko. Vähän erilainen, ku viime vuonna se oli Frozenin Anna. Kolmonen ois halunnu olla burrito, siis mistä näitä ideoita sikiää BURRITO! No sille oli helpompi selittää kun ykköselle, et sellasia asuja ei vaan löydy niin nyt se haluu olla DJ. Nelonen on sit jonkulainen susi. 
       Kakkosen asu oli liian iso ja yks pv hm oli jo viemässä sitä ompelimolle pienennettäväks, mut mä sanoin, että antaa vaan sen puvun mulle että kyllä mää voin sen pienentää. Kahto taas suu auki :D Mulla meni vajaa tunti siinä kun sitä värkkäilin omassa huoneessa. Koneella ois tietty saanu nopeemmin ja vähän siistimmin, mutta hyvä siitä tuli! Piti vaan vähä selästä lyhentää, hihat ja lahkeet oli hyvän mittaset. Kiva oli muutenki olla avuksi!
      Mulla on Halloween viikonlopulle oikeestaa kaikki suunnitelmat jo tehty. Oon vapaa lauantain ja sunnuntaina oon vaa illasta töissä. Perjantaista en tiiä vielä, et monelta pääsen, mut lähen sit töiden jälkeen kaupungille. Ite Halloweenpäivä on sit maanantai ja hm jo sano, et oon sillonki vapaa. Meen silti varmaan lasten mukaan karkki vai kepponen -kierrokselle. Veikkaan et se on vähä niiku virpominen pääsiäisenä, mut tulee olemaan vaan tositositosi paljo enemmän lapsia. Hd on jo varotellu mua ja aiko kuulema ottaa vaan tuolin meidän ulko-oven eteen ja istua siinä, kun lapsia käy. Ei kuulema kerkee oveekaan laittaa kiinni, kun uus ryhmä lapsia on jo haluamassa karkkia. 
Hämähäkinseitit ensin

Kolmonen oli innokkain koristelija

Laitettiin ykkösen kanssa kurpitsat nätisti jonoon

Huomatkaa luuranko vasemmalla, siihen tulis valo jos laittais pistorasiaan :D 

Torstaina ykkösen jalkapallossa, piti lähtee 10min aiemmin ku alko vähä väsy iskee just koulun jälkeen..

Torstai-illan jugurtit ja kranaattiomenat! 

Terkuin Tuikku 

maanantai 17. lokakuuta 2016

Neljän päivän vapaat

Pääsin keskiviikkona neljän aikaan vapaaks ja sit seuraava työpäivä olikin vasta maanantaina. Mun entinen kämppis tuli tänne vierailulle ja käytin pari vapaapäivää siihen plus sit mun viikonloppuvapaan. Oli huippua ku sen paras kaveri on myös täällä au pairina ja me tunnetaan myös sen kanssa, joten oltiin kokoajan kolmestaan. Ekat yöt oltiin Orindassa Kian luona ja aina ku sillä oli töitä, mä pidin meidän vierailijalle seuraa. Käytiin mm. shoppailee, syömässä ja hieronnassa. En ollu ennen käynykkää tommosessa oikeessa hieronnassa ni oli tosi siistiä ja se olo sen jälkeen!!! 
       Perjantaina shoppailtii lisää ja tultii aikaseen meille laittautuu iltaa varten. Kialla oli iltavuoro joten se pääs vasta töiden jälkeen kaupunkiin. Sovittiin et nähdään yhellä yökerholla, jonne saatiin muute VIP-kortit, koska meillä oli teeman mukaset asut ja hyvä meno :D
      Lauantaina heräilyn ja aamupalan jälkeen mentiin Golden Gatelle kävelee ja otettiin siitä bussi keskustaan. Käytiin lounaalla ja ostoksilla ja sit illalla lähettiin taas ulos. Sunnuntaina lähettiin autolla yhelle keinulle, jossa olin aikasemmin jo käyny. Käytiin myös Sausalitossa syömässä ja muuten vaa kiertelemässä ja sit kuvailee siltaa tosta yheltä vuorelta. 
     Oli tosi kivaa tommosella suomiporukalla ja aika meni ihan liian nopeesti. Tänään oli onneks helppo päivä töissä niin ei tullu liian karua arkeenpaluuta. Nyt sit seuraava juttu mitä ootan ja oon oikeestaan oottanu koko vuoden on Halloween. En vaan malta päästä pukee mun asua!
Orinda

Toogat

Lauantaikävelyllä

Lauantai-ilta

Sunnuntain kuvailut
Terkuin Tuikku 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Loppuviikko

Mulla on ihan sikana kuvia torstai-sunnuntai väliseltä ajalta niin ajattelin olla kertomatta tässä sen enempää. Sen sijaan saatte paljon kuvia!
Lasten serkut täytti kuus vuotta! Ruokana juustopizzaa..

Kaksospojat halus viettää synttärisä tämmösessä pelipaikassa

 
Jälkkäriks mehujäätä 


Perjantain baletin jälkeinen shave ice -hetki

Lentokoneet kirjotti taivaalle #wearefleetweek

 
Lauantaina mentiin kattoo Blue Angelsseja, porukkaa oli melko paljo

    
Poliiseilla oli tommoset isot aseet matkassa 

   
Lentsikat teki taivaalle sydämen 

   
Blue angels 

Ne teki taivaalle myös enkelin siivet 

Mun kaveri ihmetteli, että mihin ne lentsikat välillä häviää et käyköhän ne laskeutumassa ja hakemassa lisää savua :D 

 
Tultiin lauantai-iltana Kian luo ja sen kaksoslapsilla oli synttäri, ne oli saanu tommosen pelirekan käyttöönsä illaks. Ei ollu meidän aikaan tuommosia! 


                                   
 
Tässä vielä lauantain suomiporukka 

Sunnuntaina mentiin Kian LCC tapaamiseen ja meille tehtiin ilmaseks tatuoinnit =) 
 
 Terkuin Tuikku

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Koiran synttärit

Keskiviikkoilta, kello kohta puol yheksän. Oon tänään puoleen yöhön asti töissä, koska hostit on kattomassa U2:sta. Molemmat lapset meni kasin aikoihin nukkumaan, isommat lapset on isälläsä. Toissapäivänä tuli mieleen, mitä haluan jakaa teidän kanssa ja nyt on vasta aikaa siitä kirjottaa. Annien (meidän koiran) 7v syntymäpäivät oli maanantaina!
      Annie on kuulema tullu tähän perheeseen kaks vuotiaana, kun nelonen on sitä vinkunu. Joku nainen oli hommannu sen tälle perheelle. Vahvasti epäilen, että edellisessä kodissa tota koiraa on potkastu tai lyöty. Se on niin tosi arka ja jos vähäkää korottaa ääntä sille ja astuu askeleen vaikka sivulle ni se älähtää ja juoksee häntä koipien välissä karkuun. Se ei myöskään tykkää jos sitä rapsuttaa tietystä kohasta korvaa. Kerjäämisen se kyllä osaa ja karvojen levittelyn joka puolelle taloa. Se on rodultaan jonkilainen terrieri. Koirankävelyttäjä tulee hakemaan sen muutaman tunnin lenkille joka päivä paitsi viikonloppusin ja torstaisin. Välillä sitä unohdetaan käyttää lenkillä, joten se joutuu pissaa tai kakkaa just mun oven eteen, koska siinä on edelleen kokolattiamatto. YÄK! Eihän se tietty sen koiran vika ollenkaa oo, mutta silti välillä ärsyttää. Oon ite ennemmän isojen koirien ystävä, tää ei oo päässy vieläkään tässä kymmenessä kuukaudessa mun suosioon. Välillä kyllä tosin annan salaa sille lasten ruuan tähteitä, jos en oo varma et onko kukaan muistanu sitä syöttää. On sillä kyllä aina raksuja kupissa, mut se syö ne vaan hädän hetkellä. Joo tämmöstä täällä tuntuu olevan kaikkien koiratalouksien kohdalla, mitä ollaan juteltu. Otetaan koira, se on söpö ja kiva sen ekan kuukauden ehkä, sit hommataan koiranulkoiluttaja ja vaikka mitä. 
      Nyt kuitenki itse asiaan eli niihin synttäreihin. Oon kyllä kuullu koiralle tehdyistä koiranruoka kakuista ja nähny kuvanki kun mun veljen tyttöystävä joskus semmosen väsäs koirallensa. Se on ihan ok ja kiva juttu ja siihen päälle vielä joku makosa luu lahjaks ni se on siinä. Meillä tosin ei ees muisteta meidän koirien syntymäpäiviä, joten joudun niitä aina tarkistaa mun päiväkirjoista. No täällä tilanne on pikkasen erilainen. 


       Nää kuttuu joka vuosi sen naisen, joka Annien näille hommas, juhlimaan Annien synttäreitä oman koiransa kanssa. Eli Maanantaina meidän koira sai tänne koirakaverin. Hm oli ostanu ison laatikon lasangea meille syötäväks tuosta lähi ravintolasta. Kakkonen katto pöydän kaikilla synttärijutuilla ja paketoi sille lahjaks yhen omista pehmoleluista, mitä ei enää käytä. Tää vuos oli tämmönen ihan semi, mut meinasin pyörtyä kun kuulin mitä ne oli tehny viime vuonna. Oli siis kakku ja lahjat ja koirakaveri ja juhlat, mut tän lisäks ne oli leiponu kahenlaisia muffinsseja: ihmisille ja koirille. Sit ne oli menny niiden muffinssien kaa kiertää tonne naapurustoon, joilla ties olevan koiria. Oli pitäny kuulema aina tarkasti haistella ja kertoo, että mitkä muffinit on ihmisille ja mitkä koirille. Ei kait siinä, aika siistit synttärit koiralla! Mut onhan se kiva, et ees se yks päivä vuodesta koirallakin on hauskaa. En nyt kehtaa täällä ihan kaikkea kertoo näin avoimesti, mutta sen voin sanoa, että välillä säälittää tuo sessu...
Happy birthday Annie! Yleensä se ei saa olla sohvalla, mut tää oli poikkeuspäivä

Kakkosen kattama pöytä Annielle

Sessu on mielissään! 


Noi toi omenatilalta meille ulko-ovelle kurpitsoja. Mää oon niiiiiin innoissaan Halloweenista. Toivottvasti pääsen kovertaa noihin ne naamat :D 

Viime viikon maanantain lenkkimaisemia. Käveltiin yhen suomikamun kanssa 15km. En arvannu et toi siltakin on jo joku 2 kilsaa pitkä. Eli meiltä tonne toiseen päähän oli joku 7km ja sit oli tietysti käveltävä takasin
Terkuin Tuikku